Valokuvatorstain 115 haasteena on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).
"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)
...kun saisi yhteyden...lähekkäin...ajatukset valovuosien päässä...
|
|
Lapset ja mies ovat lentäneet maailmalle. Suuren osan ajastani on parikymmentä vuotta sitten valloittanut tilkkutyöt. Moni muukin käsillä tehtävä juttu kiinnostaa, mutta enin aika kuluu ompelukoneella. Luonnossa kulkeminen rauhoittaa ja antaa tilaa ajatuksille. Pilates ja kävelysauvalenkit antavat puhtia ommellessa jäykistyneille hartioille.
Korttihipassa jokaisen pariksi tuli ilmoittautumisjärjestyksessä edellinen ja seuraava henkilö.
UFO voisi suomeksi olla EVO = Ei Vielä Ommeltu. Keskeneräiseksi jäänyt työ.
Turvavyö ei ole turhavyö!
Testaa selaimesi tehokkuus täällä.
Peacekeeperin avulla käyttäjä voi selvittää mikä selain on nopein ja suorituskykyisin.
-wiltteri-