Suuret kiitokset kaikille blogissani vierailleille. Kiitos monista lämpimistä ja kannustavista kommenteista.

Bloggailun jatkaminen oli harkinnassa - tahtoo - ei jaksa - tahtoo ja jos joku muu tahtoo lisää juttujani, niin nyt Lähtee käsistä täällä.

Hyvää ja idearikasta jatkoa!

Kuvaosassa on muutamaa kangasta kuvioiden mukaan leikattuna ja pari hahmoa lehtikuvat kaavana. Päällimmäisenä on organza. Ja vaikka on minun ompelemani, niin tässä on pelkästään käsintikkausta :) Kuvassa näkyy olevan vielä harsinlankakin osassa reunaa. Reunuksen osat on samaa kangasta, oikein ja nurin päin.

Tämä ja 14 muuta työtä on nyt Tammelan kirjastossa.

Hyvää viikonloppua.

Keskustat ovat olleet pääasiassa seiskaveikan jämälankoja, tässä sateenkaarta, jota vaihdoin siskon kanssa, kun hän tarvi yksiväristä.

Työpäivän pituinen matka mennen tullen, joten aika monta neliötä ehti valmistua, vaikka en kaiken aikaa virkannutkaan - nämä, nuo kaksi yläkuvassa olevaa ja vielä puolikas.

Valmiina on nyt vajaa 10 litraa pääteltyjä paloja ja kuvauksen jälkeen jo muutamalla kasvanut pino päättelemättömiä. Eilisen tarkistuslaskennan jälkeen toistakymmentä palaa enää, mutta lattialle levitys voi tuoda eteen jotakin tökkääviä kohtia ja jos eivät asetu paikkoja vaihtamalla, niin virkkaus jatkuu vielä.

Näin isossa projektissa täyttyy myös lankarasia. Olin yhdessä mummelienmuutossa törmännyt rasiaan, joka oli täynnä lapasten ja sukkien päättelypätkiä. Pari päivää myöhemmin esikoinen soitti ja kysyi onko mulla lankarasiaa. ??? Joo, varmaankin jotain on. Siis on, muutama, mistä hän tiesi kysyä. Esikoinen sanoi työkaverin kertoneen, että äidin jäämistöstä löytyi rasia, jonka päällä oli lappu: Langanpätkiä. Liian pieniä. Ei voi käyttää.

Semmoisia rasioita mulla oli ja nyt yhdessä on lappukin. Tosin sikäli virheellinen, että tilkkuilijahan voi ne päättelypätkätkin käyttää. Puhelun jälkeen olen jo tuonut siskolta pussillisen langapätkiä - ne ovat mainioita tilkkumaalauksen sävyttäjiä.

Vanha luentokansio alkoi olla luvattoman huonossa kunnossa - kauniista kansikuvastaan huolimatta. Aika aikaa kutakin, joskus pitää raaskia luopua! Olen katsellut uuttakin, mutta en ole löytänyt semmoista, josta olisin tykännyt. Tarvitsen kansiota piakkoin ja mieltä painoi käyttämätön haastekangaskin, joten koitin yhdistää nämä kaksi asiaa.

Vanukorista löytyi pala sitkeää jäykistettä ja hulpiopinnasta tulee aina vähän jäykkää. Hulpioita on kaksi isoa muovilaatikollista.Mustia kaipailin, mutta ne loppuivat aika alkuunsa. Johtuu osittain varmaan siitäkin, etten käytä mustaa kangasta juuri ollenkaan. Punaisia myös, mutta niistä on tullut jo ommeltua kassin pinta, joten - riittää.

Tämmöisissä ompeluissa on hyvä tyhjentää langanjämiä puolista. Ei ehdi mennä montaa metriä pelkällä ylälangalla.

Hulpiot voi ommella päältä, tässä suoralla tikillä. Tässä vaiheessa suunnitelma oli jo kerran muuttunut. Myöhemmin huomasin, ettei parempaan suuntaan. 

Kun sitkeää jäykistettä oli aika niukasti jälellä, vahvistin sillä vain kansiosat ja niistäkin toiseen jouduin jatkamaan yhden kulman.

Mitoitus on sama kuin vanhassa pahvisessa kansiossa, sisäosien mallia muutin hieman. Lehtiölle ja aanelosille on isot taskut ja jollekin pienemmälle tuli tasku vanhasta kirrpikseltä löytämästäni pikkuliinasta. Ratkoin päärmeet auki ja ompelin siihen vuorin. Ja vinoonhan se meni, mittauksista huolimatta. Yläosan lipakkeen ompelin pitkulaisesta kirjotusta liinasta, kirppikseltä sekin. Liinan toisessa reunassa oli muutama ruostetahra, mutta suue´rin osa kirjonnasta oli kunnossa.

Kannen tekisin nyt vähän toisin. Tai ehkä alan tökkiä lisää mustia pisteitä valkoisiin kohtiin. Tai jotain, en ole vielä osannut päättää mikä tässä eniten mättää. Tässä näkyy huonosti reunan pitsi. Ainoa musta kuminauha oli jotakin lirua alusvaatekuminauhaa, toimii jotenkuten, mutta tikkausten väliin jäännistä huolimatta se menee luultavsti uusiksi.

Takaa.

Ja tyhjiä puoliakin on taas jokunen.

Tietokoneen latautumisia odotellessa nappasin roskiksesta kirjekuoren ja piirtelin muutamana päivänä joitakin luonnoksia.

Juusto on hirsimökkiä hulpioista. Leikkasin sen joka reunasta pois yhden hiiren ja keskelle pyöreitä reikiä. Hiirulaisista piti heti tulla jotakin tummaa, lähelle taustan väriä ja reikien kohdalle jotakin hedelmäkangasta. Löysin omasta kaapista jo omenoita ja päärynöitä kankaalla, mutta aivan liian isoina. Kaupassa odotti sama kohtalo. Nukkekotikankaissa oli pikkuriikkisiä omenoita, mutta yksittäisinä ja se ostos osoittautui tämän työn kannalta virhehankinnaksi. Lopulta applikoin työn alakulmaan symmetrisyyttä rikkomaan muutaman päärynän.

Reunakangas on yksi pilalle menneistä värjäyksistä - värien jämiä kankaalle, josta sen jälkeen taittelin osan laskoksille ja osalle ripottelin koivunlehtiä. Lopputulos oli ei-ikinä-sovi-mihinkään-mun-työhön -luokkaa. Vaan paikkansa löysi tuokin.

Työn nimi on Kuokkavieraat ja sen koko on 60x60 cm.

Muistan alkuvuosien naistenpäivistä sen, että äiti oli niistä vihainen - ei semmoista tarvi juhlia. Samaa mieltä hän oli äitienpäivistä, myöhemmin isänpäivästä eikä ehkä ole huomannut, että nykyisin lähellä hänen syntymäpäiväänsä on miestenpäivä. No, nyt voi soittaa ja toivottaa hyvää naistenpäivää ja ääni kuulostaa pelkästään iloiselta ja äiskäpäivälauantaita on jo vuosia vietetty neljän sukupolven voimin.

Entä ne muutamat tämän päivän viemiset. Muutaman vuoden tauon jälkeen kokeilin, saanko ruisleivän juureni herätettyä henkiin. Esikoinen kyseli, mistä tai miten semmoisen saisi. Muistin omani ja pistin heti toimeksi. Juuri palkitsi jo muutamassa tunnissa ja kupli iloisesti. Sen jälkeen olen leiponut ruisleipää joka viikko ja samalla olen kuivattanut aika monta juurta lasten perheisiin ja tutuille. On ollut ihanaa nähdä miten nuori polvikin on ollut innostunut itse leivousta ruisleivästä.

Isoon sydänpiparimuottiin pari runsasta kauhallista leipätaikinaa.

Taputtelu tasaiseksi ja muotin poiston jälkeen vielä vähän reunojen muotoilua.

Oikein hyvää naistenpäivää!

Kuluneesta farkkupalasta syntyi muutama kortti. Kun mietin tuohon jotakin lisukkeita, tuli mieleen kesä järven rannalla. Kangaskaupan hahmovalikoima rajoittui joulupipareihin, mutta voivathan nekin vähän ilotella ja pitää lomaa, joten tässä sukeltelevat ja hyppivät veteen.

Ja hip hurraa! Iso aaltokin tulossa.

Jalat vai pää edellä.

Tämä kulki muutamalla kurssilla mukana epäonnistumisesimerkkinä. Punaisten kangassuikaleiden päällä on hedelmäverkkoa. Liian kuuma silitys, ja verkko kutistui liikaa, kortista tuli kupponen. Heitin tämän jo roskikseen, mutta sitä tyhjentäessä tuli mieleen kokeilla, onko taustakangas vai verkko vahvempi. Ja korttista tuli kuin tulikin suora.

Tämä on ollut puolivalmiina jo pitkään. Silkkipuseron jäännöstilkkuja naapurista ja pieniä muovisia hakaneuloja.

Vanhan hedelmäkankaan hapsullisia hulpioita ja kuvioidun tylliverhon reunaa. Voisi kuvata vaikka eilisiltaista auringonlaskua.

*************

Pitänee taas kysellä kadonneiden blogiosien perään. Puuttuu vielä lähes kaikki sivupalkin osat.

Kolmesta erilaisesta kukasta tuli yksi.

Osa kartongeista menee stanssilla läpi hyvin, mutta osa on sen verran tiukkoja, että niihin jää lähinnä painallukset. Monimutkaisia kuvioita ei kaanta edes yrittää. Paitsi reunapitsejä, mutta työkalut jumittuvat aika usein.

Korttipohjani ovat monenlaatuisia. Kun olin monet kerrat teettänyt korttipohjia painossa, niin kerran sain laatikollisen vanhoista heidän hyllyihin kerääntyneistä mallikartongeistaan tehtyjä pohjia.

Lapsenlapsen kanssa kuluu aika hyvin kortteja askarrellessa. Monenkaan yrityksen jälkeen en saanut äidin ja isän ystävänpäivälortista siirrettyä kuin toisen puolen. Tämä taiteltiin ja sille tuli vielä mittojen mukaan tehty kuori.

Toisella puolen pöytää tein isälle synttärikorttia (88v). Tähän lisäsin kuvan oton jälkeen vielä tummaa sinistä tukemaan pitsireunaa.

Kuori tapetista. Sidoin kiinni nauhalla (jonka sitten takavarikoin, kun isä oli korttinsa avannut :).

Nuorimman lapsen perhe toivotti hyvää kevättä. Leikkausjäljistä päättelin, että kortissa on nuoren miehen omia leikkausharjoituksia ja väritys. Sydänraami on jommankumman vanhemman käsialaa.

Valmistuneessa korussa on kahta eri lankaa. Suunnilleen noin kymmenes versio alkoi edistyä koruksi asti. Toista lankaa olisi ollut vielä reilusti jälellä, mutta se on kiiltävää eikä ole "mun juttu" ja tuo toinen loppui, muita samansävyisiä oli, mutta liian paksuja. Sen kiiltävän olen varmaan saanut jostakin, vaikea uskoa, että olisin ostanut itse - ainakaan ei ole mitään muistikuvaa semmoisesta. Tämä on vajaa kolme metriä pitkä.

Langanvaihdossa tein solmun ja kuljetin langanpäät työn sisällä. Alku- ja loppupään ompelin yhteen muutamalla pistolla. Noin röpelössä langassa krouvikaan käsiala ei näy.

Yhdessä versiossa pujottelin lankaan pussillisen pikkuhelmiä ja otin silloin tällöin yhden neuleeseen mukaan. Noin neljännesmetrin paikkeilla katselin aikaansaannostani ja ekana tuli mieleen kukanvarsi, jossa on jotain punkkeja. Ei siis sitä sorttia enempää, pelkkä ajatuskin alkoi kutittaa iholla. Työ on ollut epäonnistumisen esimerkkinä yhdessä kässäkerhossa ja nyt odottaa purkua.

Työ etenee niin, että luodaan muutama silmukka, kudotaan pelkkiä oikeita kerroksia. Kun kerros on valmis, silmukat siirretään takaisin puikon toiseen reunaan, lanka pysyy nurjalla puolella ja neulotaan seuraava kerros. Työtä ei EI KÄÄNNETÄ ollenkaan. Minulla enin määrä on ollut viisi silmukkaa ja se sulkeutui vielä hyvin. Ja tämä kohta työstä tujottaa sinua!

Vähän paksumpi lanka kolmella silmukalla. Tästäkään ei pitänyt tylla mitään, jälki on ihan ok, mutta väri ei ole mun. Tämä oli mukana kässäkerhossa, siitä tuli harjoituskappale ja se edistyi jonkin verran. Voisin kokeilla tästä rannekorua niin, että pujottelen sen muistilankaan. Valmiin korun voi vaikka arpoa seuraavassa kerhon tapaamisessa ystävänpäivänä.