Kuume ei kuumetta, pahalla päällä vaan. Kävimme eilen teatterissa
katsomassa Pirkko Saision Kuumeen. Epäpyhä kirkkonäytelmä.
Lavastus oli hyvä ja toimiva, mikään muu ei. Viidestä näyttelijästä
väliajalla tytär sai meiltä hiukan plussaa rooliin eläytymisestä ja
kotimatkalla päädyimme, että kyllä siivoojan esittäjällekin vois
pikkuisen positiivista palautetta antaa. Ne kaksi olivat edes jotenkin
luontevia rooleissaan. Kolme muuta olivat hahmoossaan täysin
ulkopuolisia ja pääroolin (?) esittäjällä oli puheessa tunteita, rakkautta,
vihaa, pelkoa... Mikään niistä ei välittynyt äänessä tai olemuksessa.
Roolit oli liian tasavahvoja, oikeastaan mikään ei ollut päärooli.
Jos oli, niin me ei huomattu. Olin torkahtamisen rajoilla useampaan
kertaan ja mies sanoi ensi kerran teatterissa näytöksen aikana
huomioineensa katon rakenteita ja lamppujen paikkoja. Väliajalla
mietittiin, lähdettäisikö kotiin vai ei. Tämmöistäkään keskustelua emme
ole teatterissa ennen käyneet. Katsottiin kuitenkin loppuun,
mutta ei esitys jatkossakaan parantunut.
Tapahtumat olivat kirkossa, sakastissa ja papin kotona. Osaansa
eläytyvillä näyttelijöillä ja hyvällä ohjauksella siitä olisi voinut saada
aika toisenlaisen. Nyt mikään ei johtanut mihinkään. Kohtaukset oli
lyhyitä, sekavia ja irrallisia. Kuljettiin edestakaisin ja joka välissä
sammui valot. Näytteleminen oli niin latteaa, että tukehdutti näytelmän
uskonnollinen kritiikin ja huumori, jota siinä ennakkotietojen mukaan
myös piti olla, hävisi epäuskottavuuteen.
Kun muutamalla lauseella päästiin asiaan, niin tuntui kuin olisi
vedetty paksut villasukat jalkaan, ettei kuuluisi mitään tai sitten
asia lyötiin läskiksi mukahuumorilla. Jos pappi oli  kuin pahvia, niin
seurakuntaan tulleella tarkastajalla oli roolin syövää ylinäyttelemistä.

Hyvä teatteriesitys kysyy ja vastaa, jättää jonkun jäljen ja mietityttää
vielä myöhemminkin, siitä jää joku jälki. Se ihastuttaa, vihastuttaa ja
sillä on jotain sanottavaa tai sen huumori tuntuu mukavalta.
Eilisen ainut kysymys oli, miksiköhän se on tehty. Illasta jäi vain paha
maku, petetyksi tulemisen tunne.

Edellisen teatterissakäynnin elämys on paraikaa ompelukoneessa ja
odottaa viimeisten neliösenttien tikkausta ja viimeistelyä.