Jo aamusta ajattelin, että menen taas pihatöihin koko päiväksi, vaikka
eilinen lapion vääntö kipuilee selässä ja kämmenen puhjennut rakko
kirvelee. Siistin kukkapenkkien reunoja, kivetyksen reunaa, laitoin
portaan alle pari laattaa lisää, kun näkyivät nojailevan jouten halko-
pinoon. Auton vieressä nurmikon reunassa on polku, jossa kävellään
eikä ruoho kasva. Se on niin kovaa, että lapiolla oli hankala saada
siihen viiltoa. Aloin kaivaa siihen koloja luonnonkiville. Meidän tontilla
kalahtaa kiveen aika usein, kun lyö lapion maahan. Kiviä on kertynyt.
Kun muutan jotakin paikkaa toisenlaiseksi, pitää aloittaa kivistä ja
sitten keksiä niille uusi sijoituspaikka.
Naapurin rouvan kanssa suunniteltiin melkein 20 vuotta, että kerätään
molempien tontilta kiviä ja tehdään vanhan ajan aita. Ajateltiin, että 
ehkä miehet hoitaisivat kivien kantamisen. Mutta ne alkoi aina miettiä,
miten aita pysyy koossa ja lopulta se jäi tekemättä ja nyt on naapurikin
vaihtunut. Toisaalta, olen noilla omillani tehnyt monenlaisia systeemeitä.
Tässä ei viihdy kovin monet kukat eikä nurmikko, kun maaperän hiekka
ja kivet syövät multaa (kasvavat ja lisääntyvät?). Alkuvuosina lapsille
oli polkuja kukkapenkeissä. Jos jalka lipsahti kukkiin, katkenneet
tuotiin maljakkoon ja luonto korjasi lopun vahingon viimeistään
seuraavana vuonna.
Vaihdettiin naapurin kanssa usein taimia. Kumpikin vei rajalle niitä
mitä jäi yli omasta kukkapenkistä. Jos se ei seuraavaan iltaan
mennessä ollut hävinnyt, kerättiin omamme pois. Käytimme omia
ja toistemme taimia myös vaihtoihin tuttaviemme kanssa. Pikkutalvio
on ikivihreä ja hanakkaa leviämään. Toin aikanaan parissa ruukussa
anopilta ja olen antanut sitä monille. Ala-asteen pensaiden alle vein
sitä ja sinililjoja, kun vanhemmat ja lapset laittoivat sinne kukka-
penkkejä.

Eilen ja tänään olen kierrellyt taas kameran kanssa pihalla.

1535185.jpg

Narsissi, onnenpensas, vuohenjuuri, kevätesikoita ja kaukasian
pitkäpalko (valkoinen).

1535182.jpg

Tulppaaneita, kaukasian pitkäpalko ja Espanjan sinililja. Keltainen ja
punaisen/keltaisen kirjava ovat jotakin vanhaa kukkapenkkin jäänyttä
erää ja molemmat ovat nyt yksittäisiä paikallaan. Viime syksynä
istutetut ovat vasta aukeamassa ja pienet tulppaanit ovat jo kukkineet.

1535183.jpg

Pioni, sarjasaippo (luonnonvarainen). Aho-orvokki on matkamuisto
tien varresta Pohjois-Norjasta. Pikarililja, akileija. Ketunleipä kasvoi
tontilla ja levisi hienosti katajien alle, kuten varsankellokin. Toista
poistaessa hävisi myös toinen. Nyt se on päässyt uudestaan alkuun.
Viimeinen kukassa oelva pieni tulppaani, pikkutalvio ja joku tyräkki.

Ne tämän päivän pihatyöt. Aloin eilen ommella yhtä tilkkutyötä ja
ajattelin ommella uudelleen illalla purkamani palan. Yllättäen siinä
menikin koko päivä. Hauduttelen vielä vähän sen tikkausta.