useimmiten olemme lomailleet heti kesän alussa. Olen lähtiessä
nähnyt, että kultasateessa on nuppuja ja palatessa todennut, että
se on kukkinut. Koko puu on meidän ihailun kannalta aivan
väärässä paikassa. Se näkyy hyvin vain kuopuksen ikkunasta,
naapureille ja ohikulkijoille. Tuoksukin on sen verran voimakas, että
on ihan hyvä, ettei se ole tuossa oleskelupihalla.
Anopilla oli näitä pihassa useita ja kerran, kun näin puutarhalla
taimen, en miettinyt hetkeäkään tarviinko sen ja mahtuuko se
jonnekin. Norjassa näitä on rannikoalueella jonkun verran ja ne
on niin kauniita niin kauniita. Kultasade on myrkyllinen.
Syreeneitä täällä on paljon aitoina ja pihoissa muutenkin. Tämän
valkoisen sain muistoksi naapurilta, kun muutimme Poriin. Sain heiltä
myös tavallista lilaa ja unkarin syreeniä. Se tavallinen ei selvinnyt talven
yli äidin ruukussa äidin kasvimaalla. Unkarin syreeni on komea ja sekin
hiukan väärässä paikassa. En ajatellut ajoissa, että se kasvaa isoksi
myös leveyssuuntaan. Se on toisaalta hyvä suoja pölyä ja rapaa vastaan,
kun katumme ei ole päällystetty. Joskus leikkasimme pensasaidan alas
ja joka sateen jälkeen oli ikkuna täynnä kadulta roiskunutta rapaa.
Unkarinsyreenin (ylempi) ja tavallisen lilan kukissa ei ole juurikaan eroa,
lehdet ovat erilaiset ja tavallinen on jo täydessä kukassa, kun unkarin
syreeni aloittaa. Tavallisen syreenin lehdet on ohuet ja sileät. Lapsena
laitoimme niitä iholle, kun varjokohdissa olleet lehdet olivat paahteisina
päivinä tuokion verran viileitä. Unkarin syreenin lehdet on paksuja ja
vähän karvaisia (nukkaisia).
Lapsuuden kodissa oli isovanhemoien kasvattama syreenimaja -
puoliympyrä ja suoran osan molemmissa päissä kulkuaukot. Siellä
oli pihakeinu. Myöhemmin isä raivasi sen suoran puolen kokonaan pois,
kun ostettiin puutarhakalusto ja piti saada lisää tilaa.
Joskus haaveilin meidänkin pihaan jonkin syreenisysteemin. Onhan niitä
ympäri tonttia. Parhaiten näkyvät ovat naapurin. Juuriversoista olemme
alkaneet lisätä rajalle syreeniaitaa, mutta kun siinä kasvaa muutama
puukin, niin aika hitaasti meidän aita kasvaa ja vahvistuu.
Pihlajia täällä kasvaa paljon. Naapurin ja meidän rajalla on yksi
iso, joka oli aikanaan lasten kiipeilypuuna. Entisen naapurin kanssa
oli kerran juuri sovittu, että hän ottaa kuopuksen hoitoon muutamaksi
tunniksi, mutta puissa ei silloin saa kiipeillä ja se voisi muutenkin
koittaa jotain rauhallista tekemistä, ettei vaan satu mitään vahinkoa.
Kun saatiin tuo puhutuksi, niin kuopus putosi puusta, nousi pystyyn,
veri pulppusi otsalta ja alkoi karmea huuto. Nappasin ipanan kaina-
looni ja juoksin sisään. Reikä ei lopulta ollut kovin paha, lohdutusten
ja pyyhkimisten jälkeen tarvittiin vain pienehkö laastari ja kakkonen
lähti kertomaan naapurille tilanteen. Lapsenvahtikeikka ei peruuntunut,
mutta kakkosta mietitytti kovasti, onko naapurin vakuutukset
kunnossa onnettomuuksien varalta. Sinä iltana ei vakuutuksille tullut
tarvetta. Naapurin aikuinen tytär oli kotona ja meidän nöösi istui
keittiön jakkaralla koko illan eikä suostunut liikumaan minnekkään
tai sanomaan sanaakaan. "Menin leikkimään Tuulan kanssa enkä
tätien kanssa."
Seuraavana päivänä kokosimme pelastusretkikunnan, lähdimme
pihlajan luokse ja kaivoimme haavakiven ylös.
