Monta viikkoa on ollut hyviä värjäysilmoja ja monenlaista olenkin

saanut aikaan. Helenan blogissa oli kurkkuputken päällä aurinko-

värjättyä kangasta.

Minulla on kolme puolimetristä pätkää sileää viemäriputkea. Eivät

sovellu kuumavärjäykseen, sanoivat liikkeestä. Mies piipahti muutama

vuosi sitten ohi ajaessaan niitä noutamaan ja kertoi mihin käyttöön

ne tulevat. Myyjä sanoi, etteivät putket kestä keittämistä. Vasta toisen

puhelun ja ahkerien vakuuttelujen jälkeen myyjä uskoi, että haluan ne

enkä aio valittaa heille, jos keitokseni muuttuukin vesi/muovi/kangas-

velliksi. Viemärit ovat keittämisen kestäviä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

1792174.jpg 

 

Revin kankaasta muutaman sentin putken ympärysmittaa paksumpia

kangassoiroja. Ompelin ne koneella pitkillä pistoilla putkiksi.

 

Maalasin kangasputket molemmin puolin, pujottelin ja ruttailin putkien

päälle.

Painopastani on jo vanhaa ja haihtunut vähän paksuksi. Lisäsin siihen

vettä ja ruiskuemulsiota ja vispasin tasaiseksi. Toimi vielä hyvin. Vanha

pasta ei kuulemma aina tartu hyvin ja säilöntäaineettomat pastat voivat

homehtua jo vuodessa.

 

1792177.jpg

 

 

Tuohon vasemmanpuoleiseen kokeilin aaltokuviota. Jos tämän tietää jo

etukäteen, niin kannattaa ottaa vähän väljempi kangas. Tämän sain vain

pienille aalloille. Keskimmäisessä kiersin kangasta ylä- ja alareunoista

eri suuntiin. Tässäkin väljemmällä kankaalla saa näkyvämpää tulosta.

Punaisen olen vain rutannut.

 

1792181.jpg

 

Ilma oli aurinkoinen, mutta näin loppukesällä jo aika kosteaa. Kuivu-

minen oli hitaampaa kuin alkukesän värjäyksissä. Osan kankaista

laitoin illalla ja jätin yöksi ulos. Väri ehti imeytyä kuituihin ja raidoi-

tuksesta ei tullut niin voimakasta kuin nopeammin auringossa

kuivuneista.

 

1792179.jpg

 

Tässä samat kankaat levitettynä. Aaltoja, kierrettä, tasarypytys.

 

 

1792189.jpg

 

Kokeilin myös suolaa, mutta se ei vaikuttanut kovin hyvin.

 

 

1792190.jpg

 

Hanskojen röpelöpinnasta jäi pysyviä jälkiä kankaan pintaan.

 

Kun kankaita oli kunnon pino, käärin ne leivinpaperiin ja paistoin

uunissa 150 asteessa noin puoli tuntia ja jätin ne uuniin jäähtymään.