Inkivääri haastoi minut kertomaan itsestäni viisi omituista
tapaa.
Hmmm...omituista vai persoonallista.
Tehtävänanto:
Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen
seuraavat viisi ihmistä , jotka haastan tekemään saman
perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.
Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn
ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja
tästä merkinnästä.
1. Viipyily. Voin kiireenkin keskellä jäädä seuraamaan pilven,
kärpäsen tai muurahaisen kulkua. Jään katselemaan, kun tuulen
heiluttama korsi kuvioi hiekkaa tai vesipisarat valuvat pitkin
ikkunaa. Pientä liikettä suuressa maailmassa. Siinä mieli
latautuu ja rentoutuu. Tämän opin isältä jo lapsena, kun
kuljin hänen mukanaan pelloilla ja metsissä.
2. Muotojen etsintä. Kuvia on melkein kaikkialla, jos katsoo
vähän toisin. Entisen saunamme lautojen oksankuvioista ehti
muodostua kokonainen satumaailma peikkoineen, karhuineen ja
muine olentoineen. Puiden latvoissa ja oksistoissa on enkeleitä,
ulvovia susia ja lukematon määrä muita muotoja. Kastuneeseen
laiturilaudoitukseen hahmottui kuva kaunista neitoa
tavoittelevasta sotilaasta.
3. Inhoan raollaan tai auki olevia kaappien ovia ja kansi auki
olevia vessanpönttöjä. Ne voivat yhtäkkiä imaista kaiken energian.
4. Rakastan vanhaa. Ihmisiä, joiden rypyissä näkyy eletty
elämä, rauha ja viisaus, monet kokemukset. Esineitä,
joille on muodostunut sielu ja jotka "puhuvat" hiljaisia
sanattomia tarinoitaan. Rakennuksia, joissa leijailee
eletyn elämän henki. Vanhojen esineiden naarmuja, kolhuja,
kulumisia, hauraaksi tullutta paperia.
5. Työhuoneiden sekamelska ei häiritse juuri koskaan. Päinvastoin,
monesti se on hyvin inspiroivaa. Ompeluhuoneessani on monia
kerrostumia. Siitä sotkusta osaan etsiä tavarat, siivotussa
työhuoneessa kaikki katoaa ja siellä on tavallaan aloitettava
kaikkia alusta. Olen eksyksissä omien tavaroideni keskellä.
Työhuoneen siivousta ajatellessa tulee aina mieleen radion
vanha kuunnelma Voikukkaviini. Siinä näkönsä menettänyt isoäiti
laittoi herkkuja lapsille ja lastenlapsille. Purnukoissa luki
yhtä ja sisälsi toista. Kerran nuorempi polvi päätti auttaa
isoäitiä ja järjesti purkit ja niiden sisällöt vastaamaan
toisiaan. Isoäidin herkuista tuli omituisia ja lapset ihmettelivät
syytä siihen ja pelkäsivät isoäidistä tulleen liian vanhan.
Lopulta syy selvisi, purkit ja sisällöt laitettiin uudelleen
hyrskynmyrskyn ja isoäidin herkkujen valmistus pääsi uudelleen
entiseen hyvään malliin.
Haastan omista omituisuukstaan kertomaan MarLin, Tiin, Ellin,
Kaijan ja Maritan
