Osallistuin tilkut-listan joulukalenterivaihtoon. Aika monenlaisissa
jutuissa olen ollut mukana, tämä oli eka kertaa kalenterissa.
Sain joulukalenterini Teijalta. Olemme osuneet pareiksi muutaman
kerran eri vaihdoissa tilkut listalla ja Kangaskavereissa.

Teija oli käyttänyt uudelleen viime vuoden kalenteripaketit. Koitin
avata varovasti ja yhtä lukuunottamatta sain pussit ehjänä auki.
Ennakoi osallistumista ensi vuoden kalenteriin...

2184493.jpg

2184498.jpg

Sisällössä oli paljon kivaa ja käyttökelpoista. Kuvassa ei ole kaikki.
Karkit hävisivät aika nopeasti ja osan muusta materiaalista olen jo
käyttänyt joulukorteissa.
Joulukankaita, pari organzaa, pitsejä, nauhoja, nappeja, virkattuja
kukkia, joissa on peili keskellä, huopakuvioita, Vuokko Isakssonin
kirja Lumpui ja rätei. Iso ruosteisen näköinen kulkunen. Tällaisia
meillä oli Kädentaitajien näyttelyssä tekijöiden esittelylapuissa. Luulin,
että saisimme omiksemme, mutta ei. Harmitti. Nyt mulla on oma
kulkunen!

2184509.jpg

Tämä pörrökangas oli kalenterissa. Tuntuu ihanalta iholla. Tämä
inspiroi heti suunnittelemaan työn, mutta vielä en ole ehtinyt. Jotain
keskeneräisiäkin pitäisi malttaa tehdä valmiiksi.

Kiitos Teija!

Oma kalenterini lähti Salmelle, vanha tuttu sekä tilkut-listalta
että kangaskavereista. Muistaakseni  olen kasannut joskus
Salmelle joulunyssäkän. Tutulle kerääminen on toisaalta helpompaa,
kun tietää enemmän toisen makua. Toisaalta se on kuitenkin
haasteellisempaa, kun kuvittelee vähän liian hyvin  tietävänsä mistä
toinen tykkää ja mistä ei.
Tein ja pakkasin näitä useammassa erässä ja kuviakin tuli useampi.
Yksi on vähän liian epätarkka, mutta ei sille nyt enää mitään voi.

2184525.jpg

Kissahenkilölle kissajuttuja. Tuota kukkalaitetta mulla oli sattumoisin
kaksi, joten laitoin toisen kiertoon ja palan harjoittelukangasta myös.
Nyörintekosysteemin ja ohjeen olin ostanut itselleni muutama vuosi
sitten ja tämän voitin toissa syksynä Raumalla Satatilkusta, kiertoon.

2184536.jpg

Käsityökorttien keräilijälle valmiita kortteja ja tarvikkeita uusien
tekemiseen. Joulukuusen (hermokuusen) ohje ja tarvikkeet. Tuo
taittelu sotii vastaan mun matemaattista ajattelua, mutta kärsivällisesti
yrittäen onnistuu (minultakin).

2184552.jpg

Porissa olen nähnyt kirpparilla ryynipakettien palasille ommeltuja
nappilistoja. Ostin niitä muutaman ihan idean takia. Napitkin oli
kauniita. Ranskassa näin tilkkutapahtumassa samaa ideaa vähän
pidemmälle kehitettynä ja siitä sain siellä idean näiden nappi-,
helmi ja paljettilistojen tekemiseen vielä vähän viimeistellymmin.
Oranssit kuviot olen joskus ostanut kortteja varten, pohjina on
taidenäyttelyn kutsukortti ja joulukortti, kiinnityslangat on niin pitkiä,
että niistä riittänee käytettäväksi. Helmet sujahtivat kalenteriin ihan
vaan omassa pussissaan.

2184571.jpg

Korttipohjia  olen tilannut tuttavan kirjapainosta ja kerran sain kaikki
heidän vanhat näytekartonkinsa korteiksi leikattuina ja kaksiosaiset
nuutattuina. Niitä oli pahvilaatikollinen ja niitä on riittänyt. Sydännapin
vaihdoin viime tingassa johonkin muuhun. Se on paikallisen keraamikon
ja oli ainut kappale. Tuo on vähän kuprulla ja päätin viime tingassa, etten
laitakaan sitä, kun se voi mennä matkalla muruiksi. Kangaspaloihin sain
pakkausvinkit Ranskasta, käsinmaalatut puunapit ovat myös sieltä.