Ulkona on pimeää ja harmaata. Alkoi juuri sataa lunta. Olen jo pari päivää kurkkinut keittiön ikkunan alla krookustilannetta, minä päivänä tahansa on auki ensimmäiset kukat. Mutta ei tänään, ei näin pimeässä. Fasaanien kraakunta kuuluu pihalta, mutta ainakin toistaiseksi ovat jättäneet krookukset makustelematta.
Kevättä on ilmassa. Aamuisin herään lintujen konserttin, ensimmäiset töyhtöhyypät olen bongannut pellolta ja joutsenet ovat aloittaneet ylilentonsa. Talomme on reitillä, kun linnut pysähtyvät lähijärvelle lepäämään. Yhtenä aurinkoisena iltapäivänä havaitsin myös hyttysen.
Säätila on ollut keväisen vaihteleva. Valoa, pimeyttä, kylmää ja lämmintä. Toisina päivinä lupausta keväästä ja kesästä, toisina palautuu talven tuntu. Monen aurinkoisen päivän jälkeen ilma on tänään varsin ankea.
Myös päätila on ollut viime viikkoina hyvin vaihteleva, kun edessä on suuri ja tuskainen elämänmuutos. Työmatkoillaan miehelle alkoi ruoho näyttää vihreämmltä aidan toisella puolella ja nyt on edessä ero. Ei kovin kauan sitten oli vielä puhetta siitä miten hyvä on, että aina toinen on jaksanut pitää kiinni silloin, kun nimemme yhteisessä hautakivessä on ollut uhattuna. Mutta nyt sitä yhteistä kiveä ei tule.
Elämäni meni umpisolmuun. Lopetin nukkumisen ja syömisen. Siitä ei kovin hyvää seurannut. Aivotoiminta loppui lähes tyystin. Eksyin tutussa kaupassa niin, etten osannut yksin ulos. Aloin kadottaa tavaroita omiin käsiini. Koitin kirjoittaa pahaa oloa ulos, mutta teksti oli niin siansaksaa, ettei siitä saanut mitään selkoa. Pienenkin viestin kirjoittamiseen meni tunteja, ennen kuin kirjaimet suostuivat muodostumaan ymmärrettäviksi sanoiksi.
Kaikki kaatui ja meni murskaksi. Suuntaviitat menivät täysin sekaisin. Tulevaisuus katosi. Vastassa oli musta aukko, johon yhä vinhempaa vauhtia olin syöksymässä. Juuri millään ei tuntunut enää olevan merkitystä.
Koitin ulkoilla, että tulisi muuta ajateltavaa, luonto on aina rauhoittanut. Puin päälle, menin ulos, mutta en voinut astua kadulle asti. Otsassa tuntui paistavan hylätty -leima niin voimallisesti, että jalat eivät totelleet enää piha-alueen ulkopuolella. Verenpaine hipoi 200:a, pulssi tuplaantui ja alkoi olla hengitysvaikeuksia.
Aloin kuitenkin joillakin voimilla aika pian hoidella asioitani. Se piti jotenkin ajassa ja vuorokausirytmissä kiinni. Mukavia, ymmärtäviä ihmisiä osui kohdalle. Kun asiat hautautuivat pimeyteen samantien, niin jouduin välillä soittamaan samaa asiaa monta kertaa peräkkäin. Sain uudesta pankista puhuttua itselleni luottohenkilön, vaikka se ei heillä ole ollutkaan käytäntö. Mutta halusin niin, kun mulla täällä on ollut vakihenkilö, jonka kansa asioin.
Paljon muuttuu, koko elämä. Muutan viimeistään kesäkuussa. Olen ostanut asunnon Forssasta, sattumoisin viereisessä talossa asuu siskoni. Voimme vilkutella parvekkeilta toisillemme. Sieltä muukin lähisuku, lapset, vanhemmat ja veljet ovat helpommin tavoitettavissa kuin täältä ja sinne ovat muuttaneet pari lapsuudesta asti ollutta hyvää ystävää ja siellä on myös tilkkuilun kautta tutuksi tullut uusi ystävä. Joku repinee minuun vauhtia silloinkin, kun en itse jaksa.
(Ainut kuva, joka mulla on tulevasta kotikaupungista, numerokuvahaasteita varten kuvaamanin nelonen, matkahuollon vessasta.) Yhtenä yönä näin unta, että olin tehnyt kotivakuutuksen ja lähtiessään toinen osapuoli sanoi minuutilleen ajan, jolloin se astuu voimaan. Istuin uuden kodin olohuoneessa ja katselin innoissani kellosta, että kohta vakuutukseni on voimassa. Kun viisari osui oikealle minuutille, alkoivat saman tien kaikki tavarani haihtua ja kohta mulla ei ollut muuta kuin se keinutuoli, jossa istuin.
Erittäin suuri ja lämmin kiitos. Lähimmät ja ystävät ovat olleet suureksi avuksi, kaikesta huolimatta myös tuleva eksä, jonka kanssa puhevälit ovat ihan ok, useimpina päivinä. Olen saanut purkaa tunteitani, olen saanut paljon kannustusta ja he ovat valaneet uskoa tulevaisuuteen. Elämänhalu alkaa puskea ahdistuksen läpi. Tällä viikolla on alkanut tuntua, että putoan jaloilleni ja kohta voinen olla samaa, mitä lupaa tämä kirjan takakannen teksi. Olla...
