1239943537_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Grafiikan vedokseni vuodelta 1994, lisänä lasista heijastuvia hartian kaaria.

Koti on myynnissä. Olisi mennyt joka tapauksessa näitä aikoja, mutta alunperin sen vuoksi, että kahdelle aikuiselle olisi riittänyt vähemmän neliöitä kuin isolle perheelle.

Eilen oli ensimmäinen näyttö. Tuntui tosi kurjalta. Koti on oma, niin pyhä. Ollakseen koti, se kaipaa koskemattomuuden säilyttämistä. Nyt pitää sietää sitä, että täällä lappaa (toisaalta: toivottavasti) täysin tuntemattomia ihmisiä eikä edes voi olla itse kotona silloin. Tulevat sisään, katsovat, tutkivat, avaavat kaappeja ja ovia, joita normaalisti talossa kävijät eivät avaa. Tuntemattomat tekevät havaintoja tuntemattomien elämästä. Noin se on ratkaissut tuon kulman käytön...onpa tyhmän värinen tapetti...harmaa raita ikkunassa, huolimatonta...hauska yksityiskohta sisustuksessa, pitää laittaa idea korvan taakse...lastenlasten kuvia, iäkkäämmät asukkaat...tavaroita pursuava hamsterin työhuone...

Näytön ajan olin lenkillä. Katsoin kelloa vähän väliä. Se näytti käyvän piinallisen pitkiä minuutteja. Olisin halunnut kotiin. Vahtimaan omaani, suojelemaan omaani. Puolustamaan minulle rakasta muiden katseilta ja ajatuksilta.

Kun koti on vielä koti, asuttu, niin kaikkea arvokasta ei välttämättä huomaa laittaa piiloon ja kaappeihinkin saa katsoa. Kuka vastaa siitä, jos jotakin häviää? Asukas vai välittäjä. Jos on yleinen esittely ja iso talo, niin välittäjänkään silmä ei ehdi kaikkialle.