Pitipä kaupunkireissulla poiketa myös vaateostoksille, kun alkavat puserot näyttää vähän liian nukkavieruilta. Ehdin lopulta käydä vain yhdessä kaupassa, kun muiden liikkeiden ovista tupsahteli eteen tuttavia ja aika kului rupatellessa. Siinä ainokaisessa tarjonta oli niin riemunkirjavaa, että siellä sain vain päänsäryn. Kävi mielessä, että miten migreenipotilas selviää tämän kevään vaateosotoksista. Ostin oranssin huivin, joten ei tullut kassiin liiemmin kantamista.

 

Olin kysynyt parilta pojalta, mikä olisi mulle hyvä. Esikoinen vastasi, että punainen, kakkonen, että joku, jossa mikään ei liiku. Uusi kännykkä löytyi, mutta aika monessa kaupassa sen vuoksi piti käydä. Halusin toisenlaisen, siinä olisi ollut isommat näppylät, mutta sitä oli musta esittelykappale yhdessä liikkeessä ja laatikoissa vain pari pinkkiä. * Ei kiitos. * Ottaisin sit mieluummin vaikka mustan. * Ei ole, mutta naiset suosivat nyt tätä pinkkiä. * Ei kiitos, ei pinkkiä mulle, joudun jo ottamaan melkein pinkin silitysraudan, kun ei ollut värivaihtoehtoja. * Sehän on niin naisellinen värikin.* Ei kiitos.

Ja nyt, jos joku pinkin ystävä näkee punaisempaa kuin pinkkiä, niin olen miettinyt, että voisin maalata tv-pöytäni hempeän vaaleanpunaiseksi... mutta vain miettinyt...

Tässä liikkuu nyt kuitenkin edes näppylät, olen kokeillut Tässä on punaistakin, joten molempien poikien suositukset toteutuvat osittain.

Kuopus asensi siihen illalla saman musiikin, joka on ollut kaikissa aiemmissakin kännyköissäni, pätkä Vangeliksen kappaleesta Conquest of Paradise.  Koneelleen kopioiman cd:n ja oman monipuollisemman kännykkänsä kautta sai siirrettyä paremman version kuin netistä löytyvä puhelinääneksi tehty.

Toissakännykässä (ihana suomenkieli!!!) jäi kännykkään aluksi vain joku musiikki. Ensimmäisenä päivänä, kun eka pojista tuli koulusta, niin hän kysyi, miksi en vastaa puhelimeen. * Ei ole soinut. * Onhan täällä vastaamattomia puheluita. * Niinpä. Olin luullut, että joku poikien kavereista on unohtanut kännykkänsä meille, enkä vastannut.