Mökillä aiheutti pahaa läpätystä yllätysvieras. Puun alla varjossa odotteli muutama kukantaimi ja kun sain kukkapenkkiin perattua tilaa, niin lähdin hakemaan. Paino oli juuri heilahtamassa sille puolen, josta askeleella ei enää ole paluuta, kun huomasin, että olin astumassa auringossa lekottelevan äitikyyn päälle. Se oli levätessään ihan litteä, mutta pullistui pyöreäksi, kun alkoi kerätä itseään kiepille. Sopiva hyökkäysasento, pää ylös ja sihinää. Siskon varoitukset hypyistä menivät kuuroille korville, kun aloin kuvata sitä. Onneksi olin vain uhka enkä todellinen vaara.
Tuo mamma oli laiska lähtemään liikkeelle, vaikka heittelimme käpyjä sen viereeen. Lopulta sisko otti haravan ja jurskutti sillä pölyä ja neulasia ilmaan aivan kyyn edestä. Aika hitaasti se siirtyi ensin vähän kauemmaksi, mutta livahti sit mökin alle, niin saimme kukkamme. Kaiken varalta laitoin mökin oven kiinni. Äitini kertoi, että synnytyksen lähestyessä äitikyyt painuvat maahan litteiksi ja ovat laiskoja liikkumaan, vaikka niitä häirittäisiinkin.
Pitkän aikaa tuntui epämiellyttävä kutina sisuksissa eikä tarvinnut sinä päivänä kompuroida risuihin ja juuriin, silmät tutkivat tarkkaan polkuja. Illan hämärissä teatterin jälkeen pelästyin juurta pahanpäiväisesti. Käärmettä ei sen koommin ole näkynyt.
Kun olimme lapsia, meidän tien päästä löytyi kuollut käärme. Isä laittoi sen kepin päähän ja iski kepin tien poskeen pystyyn. Siskon kanssa kävimme sitä katsomassa aika jännittyneinä, vähän peloissammekin. Meille se oli hankalan naapurin H:n Hilman sielu. Miksi ajattelimme siitä niin, sitä ei kumpikaan muista, mutta jatkuvien tieriitojen vuoksi joku aikuinen ehkä oli sanonut, että naapurin ikäneidolla on käärmeen sielu.
Käärmeet olivat hyvin vihattuja ja ne tuhottiin oitis, jos vain kiinni saatiin. Pihalla ne olivat kuitenkin enemmän vähän liian pitkälle omasta elinpiiristään harhautuneita kammotuksia kuin vakioasukkeja.
Läheiseltä santakuopalta niitä löytyi enemmänkin. Yksi sora-autonkuljettaja kertoi kerran ottaneensa jonakin alkukevään päivänä liki parikymmentä käärmerullaa autoonsa, kun ne olivat niin mukavan näköisiä. Lapsesta tuo kertomus kuulosti jännittävältä ja muistan miettineeni, miten voisin laittaa pihalle riviin niitä ja miten kauniilta se näyttäisi. Mutta tuon sorttin rulla alkaa lämmetessään luikerrella ja niinpä sillekin kuskille tuli muutaman kilometrin ajon jälkeen tarvetta ajaa tien sivuun ja päästää saaliinsa menemään. Samalla luikerteli minunkin haavekuvani heinikkoon.
Syksyä kohti yöperhoset mökin kuistilla lisääntyvät. Vielä ei ole isoja parvia, mutta sekään aika ei ole kaukana.
Mullan mukana tullut kasvi jäi, kun pakkanen vei keväällä kurpitsan taimen. Emme tunnistaneet. Olin nähnyt, muut eivät. Tummarusokki. Kasvaa lietteillä ja rannoilla, mutta tuolla harjun kuivassa maastossa jää ehkä ainutkertaiseksi.
