Kulmilla, linjoilla, aalloilla...mikähän olisi sopivin termi netissä roikkumiseen.

Terveiset auringosta, Teneriffalta. Aurinkoa riittikin joka päiväksi, välillä vähän liikaakin. Yhtenä aamuna oli oli vain 17 astetta, muina aamuina enemmän ja kuumimmillaan oli päivän varjolämpötila 31 astetta. Joitakin muutaman minuutin sadekuuroja ja vähän pilveä, niin ei nenänkään väri muuttunut punaiseksi.

Matkaseurue yllä. Meitä oli täysi tusina, neljässä polvessa, viidessä vierekkäisessä huoneessa. Ylärivissä äiti, isä, sisko ja sen mies, keskirivissä kakkosen perhe (se kuva, jota suunnittelin otettavaksi, lopulta jäi kokonaan ottamatta), alarivissä aaltoja, kolmonen ja tyttöystävä sekä kuopus. Äiti sanoi, että kun aikanaan jäi häämatka tekemättä, niin parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja vielä ehtii. He ovat nyt timanttihäämatkalla ja siskon sekä miehensä kanssa viipyvät auringossa tammikuun.

Osuimme keskelle vatsatautiepidemiaa ja jo toisestä päivästä lähtien joku oli kipeänä, kaksi oli puolikuntoisena kotimatkalla ja kolme oli vielä sairastumatta. Pääsin taudista helpolla. Lompsuttelin jo seuraavan päivän kaupungilla, yli 12 000 askelta. Väsytti kyllä ihan sairaasti... Meiilä ei kenttäbussissa opas kertonut taudista mitään eikä missään muussakaan vaiheessa, tosin ei sitä paljon nähtykään. Alussa luulimme, että sairastuminen johtui tulvan sekoittamasta vedestä, joka ei vielä ollut täysin puhdistunut.  Kun hana on käytössä, niin sitä tulee automaattisesti käytettyä. Ekat sairastuneet liottivat vesijohtovedessä tekarinsa tai pesivät vahingossa sillä hampaansa. Kun sairastumisia tuli lisää, käytiin kysymässä ohjeita ja vasta silloin kuulimme, että oman mokan sijaan kyseessä onkin virus. Jossakin toisessa bussissa oli jo matkalla kentältä hotelliin kerrottu epidemiasta ja annettu toimintaohjeita. Kyllä meillekin sanottiin, että heti lääkäriin, jos tulee kipeäksi, mutta epidemiasta opas ei kertonut sanallakaan, edes silloin, kun kertoi loppuvuodesta olleen tulvan sekoittaneen vesitalouden kokonaan eikä edelleenkään suositeltu turistien käyttävän sitä.

Kaktuspuutarha tulvan jälkeen. Tuosta mulla oli jokin linkki, jossa näkyi kuvia ennen ja jälkeen tulvan, mutta en nyt löytänytkään sitä.

Kuvan parveekkeet ovat tyypillisä Kanarian saarille ja ne on rakennettu Kanarian männystä. Nykyisin puu kuuluu rauhoitettuun kasvillisuuteen, joten parvekkeiden materiaali on jotakin muuta tai ne jätetään rakentamatta.

Ainut järjestetty retki, johon edes joku meistä (2) osallistui, oli kävelyretki kaupungissa. Sillä korvattiin tavanomainen esittelyilta matkakohteesta (hotellilla?, en tiedä, olen ollut lähinnä omatoimimatkoilla tai ainakain hotelliin pääsyn jälkeen omatoimisesti) ja jos aika monilta jäi kuulematta, koska retkeen osallistui kaiken kaikkiaan kuusi ihmistä. Opas kertoili samoja asioita kuin bussissa ja esitteli paikkoja. Retkeen kuului (omakustannus)lounas - tai niin ymmärsimme. Parituntisesta jäi käteen aika vähän. Lista ravintoloista, jotka olivat tai eivät olleet hyviä ja niukasti historiaa. Piipahdimme ravintolaan, jossa oli se lounas. Vasta siellä selvisi, että retki päättyi siihen ja opas lähti menemään. Retkeläisä varten räätälöity erokoistarjousespanjalaismunakas taisi olla saaren kallein ja niukin. Eniten harmitti ja kauhistutti se, että esimerkiksi jos vanhempani olisivat olleet mukana, niin eivät olisi osanneet ravintolasta hotelliin. Eivät liene ainoat kielitaidottamat matkalaiset ja järjestetyille retkille osallistutaan monesti juuri sen vuoksi, ettei uskalleta tai osata liikkua ominpäin. Jokin kartta oli jaettu, mutta siinä oli melko niukasti kadunnimiä.

Mutta se täytyy oppaan kunniaksi sanoa, että ensimmäisen kerran yli 30 vuoteen millään matkalla opas osasi heti kertoa missä on kangaskauppa!

Jonkun aukion reunassa oli hauska joulukuusi. Latvakukka on muovipulloista niin, että suuosa jää keskelle. Muitakin jätemateriaalista tehtyjä koristeita oli pitkin puita ja seiniä. Espanjan kielin on minimaalisen niukasti hallussa, mutta jonkinlainen sosiaalityöpaja ehkä oli kyseessä. Maalattuja roskiksia bongasin keskustasta. Nämä ei olleet parhaat, mutta näiden edessä ei seissyt ketään.

Uimarannalla on laavahiekkaa, mustaa. Kun tavallinen ruskeakin on melko kuumaa keskipäivän paahtteella, niin mikähän tuon lämpö olisi keksikesällä.

Ehkä ilman kylttiäkin olisi älynnyt, että tässä on vaarallinen ranta. Vastaavia portaita näimme useat. Meneekö näistä tyynellä joku oikeasti uimaan, etsimään kiviltä syötävää vai miksi niitä on. Paikat olivat laavalouhikkoa, joten noihin tuskin veneillä oli mitään asiaa.

Aallonmurtajalla kävely oli kielletty. Aamulla siellä oli aika hiljaista, mutta päivällähän se oli täynnä, turisteja ja paikallisia. Jos tuonne louhikkoon putooa sieltä ei omin avuin pääse ylös. Joka vuosi muutama elämää loppuu tuonne, kun aallot vievät mukanaan. Paikallisia ja turisteistä useimmin saksalaisia, sanoi opas. Aallonmurtaja oli suorin ja raikkain reitti keskustaan.

Aallonmurtjalta olisi löytänyt ruokavermeet joka päiväksi, jos näitä olisi saanut sieltä poimittua ja jos olisi teinnyt miten niitä valmistetaan ja syödään. Lohkareet olivat paikotellen aika täynnä rapuja.