Siellä ovat, muutamat työt. Opiston vitriini on 4x0,5 m ja ainut sisäänkäynti on toisesta päädystä. Edelleen - en kompuroinut ainuttakaan ikkunaa sirpaleiksi. Tulihan tästä jonkinmoinen jumppapäivä. Kun vaihtoi välillä kyykyn suuntaa, niin eri kylki venyi. Joka käännökseen piti nousta, kun kyykyssä ei mahtunut pyörähtämään ympäri.  Olin ottanut varoiksi mukaan tuumaset. Vitriiniin tuli myös siskon mosaikkipalloja ja hänellä oli mukana mosaiikkipalasia. Itse asiassa oli siskon ehdotus, että otetaan se pikkutilpehööri mukaan myös. Onneksi oli, olivat molemmat hyvään tarpeeseen.

Sormet on aika arat pikkuruisten neulojen pistelyn jäljiltä, vaikka mulla olikin sormustin apuna. Tuumasilla sai täytettyä sitä, mikä töiltä jäi vajaaksi. Joskus aiemmin olen täyttänyt samoin tilaa kuusikulmioista tehdyillä kukilla.

Kuvat on enimmäkseen otettu lasin läpi, ilman salamaa. Niihin heijastuu lamppuja ja lattian rakeista kuviota, joten parhaiten työt näkee, jos käy paikan päällä katsomassa. En tiedä mihin asti ne on siellä. Ehdotin, että voin keväämmällä vaihtaa toisen värisen kokonaisuuden...

Valkoinen ryppykangas on viskoosia, jonka tikkasin tihesäti sideharson (vanhaa hyvin kutistuvaa laatua) kanssa ja kastoin kuumaan veteen. Silloin harso kutistuu ja päällikangas poimuttuu. Tikkauksiin ompelin pieniä sinisiä aurinkovärjättyjä tilkkuja. Kuvassa sekoittuvat mosaiikkipaloihin. Kankaasta piti tulla joku jakku, mutta on odottanut ompelua jo toistakymmentä vuotta. Näyttelyrekvisiittana se on ollut ennenkin.

Meillä ei ollut avainta. Pari muutosreissua puikkelehdin vitriinin perälle ja oven sulkeuduttua, ei näkynyt mittaa, neulatyynyä tai muuta unohdusta. "Avajaisissa" oli yksi kutsuvieras: siskon mies, joka kävi hakemassa meidät ja tavarat.