Olin Järvenpäässä pitämässä kurssia ja nuoriso houkutteli jäämään Espooseen ja sunnuntairetkelle, kun kerran sillä suunnalla olin. Houkutella on ehkä liioittelua, tartuin koukkuun kyllä aika pienestä vihjeestä.

Bussilla Otaniemeen ja sieltä Laajalahden rantaa Villa Efvikiin ja kävellen takaisin Leppävaaraan. Elli istuskeli välillä isänsä hartioilla, mutta vasta loppumatkalla.

Talventörröttäjät olivat jo lumipeitettä odottamassa.

Ruskeiden sävyjen lisäksi löytyi vielä vähän vihreää, keltaista ja punakoison marjojen vaarallista kauneutta. Joku lehdetön sarjakukkainenkin oli avannut vielä yhdet kukat.

Wikipedia: Punakoiso (Solanum dulcamara) on koisokasveihin kuuluva köynnös. Sitä tavataan luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Suomessa ja siitä etelään koko Euroopassa, sekä Venäjällä ja Siperiassa. Pohjois-Amerikkaan se on levinnyt ihmisen mukana.
Punakoiso kukkii heinä-elokuussa. Kukat ovat vaalean violetit ja muistuttavat perunan kukkia. Syksymmällä kehittyvät soikean tomaatin näköiset, noin sentin kokoiset punaiset marjat. Koko punakoisokasvi sisältää keskushermostoon vaikuttavaa myrkkyä. Punakoiso sisältää lukuisia glykoalkaloideja (mm. solaniinia, solamargiinia ja lukoksantiinia), steroidialkaloideja (mm. solanidiinia, tomatidiinia, soladulsidiinia ja solasodiinia) ja lisäksi solanokapsiinia. Jo 4-5 marjaa riittää aiheuttamaan myrkytyksen lapselle, kymmenen marjaa on hengenvaarallinen määrä ja voi tappaa.

Yksi rantaniityn juurakoista (ei tämä) näytti juoksevalta dinosaurukselta. Tämä voisi olla vaikka lakastunut kukka.

Pajunkissoja oli aika paljon. Toisen syksy on toisen kevät, vai...

Koivu alapuolelta. Tuuli oli auttanut tämän kuvakulman löytämisessä, joten ei tarvinnut kaivautua märkään syysmetsään.

Retken kruunaa aina hyvät eväät. Vuohenjuusto-spelt-focacciaa, teetä ja suklaakakkua. Ja tietenkin iso paketti Dominoja. Se kuului retkillemme perheenä ja kuopus kaivoi taskustaan paketin Villa Elfvikin pöydälle.

Viikonloppu toi paljon ilonpisaroita keventämään tulevia päiviä.