Jos haluaa preerian kukkoloita tasakokoisina tasaiseen riviin, niin tässäpä pikatekniikkaa siihen.

Määrittele tarvitsemasi kolmion koko ja määrä. Piirrä kankaalle keskiviiva ja sen molemmille puolille neliöitä lomittain niin, että toisen puolen reuna on  toisen puolen keskikohdalla. Leikkaa koko systeemin reunat oikeaan kokoon.

Leikkaa kaikki neliöt keskiviivaan asti.

Taittele neliöt kolmioiksi ja sitten vielä uudelleen kolmioiksi - nelinkertainen kangas. Silitä tai kiinnitä nuppineulalla ja silitä lopuksi kaikki kerralla.

Kun olet taitellut ja silittänyt kaikki kolmiot. käännä pala toisinpäin ja taita keskiviivaa pitkin kaksinkerroin. Kolmiot levähtävät helposti auki ainakin näin pienessä koossa kuin mulla (3x3 cm). Nuppineulakiinnitys helpottaa, silitä.

Nämä mun kukkulat tulivat kauluksen reunaan. Ompelin ne ensin vuoriin vähän normaalia kapeammalla saumanvaralla.

Valmista reunaa.