Viime viikolla olin Hämeenlinnassa Wetterhoffin kesään liittyvällä tilkkukurssilla Tiloja & pintoja. Alkukesällä oli eka kurssipäivä, mutta se ei sopinut mulle, pojan häitä en voinut jättää väliin. Meillä oli myös kirjallinen ennakkotehtävä, johon olin unohtaa vastata. Aina pitäisi toimia heti.

Etukäteen piti kotona tehdä luonnoksia, valita mahdolliset käytettävät esineet ja valmistaa kolmiulotteisille töille rungot. Piti miettiä myös kinnityssysteemit, kun työt jäisivät kurssin jälkeen näyttelyyn.

Mökkivessan maalauksessa isä tarjosi käyttööni vanhan punamultasudin - siitä pölisee vanhat jauhot edelleen. Suti on paksu ja pyöreä, punamultaa hieroessa sen kärki oli kulunut palloksi. Ja sillä olisi pitänyt levittää valkoista maalia. Laitoin sudin vähin äänin takaisin pussiin, koitin aluksi sinnitellä pikkupensselillä, mutta kävin puolilta päivin ostamassa isomman.

Kotona tuli mieleen, että sen pyöreän sudin voisin käyttää tilkkukurssilla. Piirtelin siihen terälehtiä virkkasin hörhelön, jossa oli punamullan sävyäkin. Mietin lehteä, johon kirjoisin punamullan reseptin. Entä, kun se on valmis. Taas yksi työ, joka menee kaappin. Pölisevä, kolmiulotteinen, vaatisi jonkin laatikon, vie tilaa. Muutaman luonnoksen jälkeen idea alkoi kypsyä. Keittiöön ruokapöydän taakse olin tekemässä jotakin aika väritöntä äänenpehmentäjää vanhoista pellavaliinoista.

Parvekkeella kukkatason takana oli punamultainen laudanpätkä, kun tein niistä tänne naulakon. Muistan lapsuudesta, kun isä keitteli punamultaa isossa tynnyrissä pihalla. Sain itsekin kokeilla sen sekoittamista, mutta ei vielä ollut riittävästi ruista ranteissa. Sain kokeilla myös punamullan hieromista lautoihin - aikuisten hommia sekin.

Laudanpätkäni on harjattu puhtaaksi ja lakattu. Siihen kiersin silmukkaruuvin sudille ja useamman tilkkutyölle. Mitä muuta...

Löysin laudan väristä kangasta, jonkun värjäämää, jossakin vaihdossa tai vastaavassa tullut. Siitä ompelin hirsimökkejä. Ajattelin kahta riviä, mutta kangas loppui kesken. Onneksi keskipalana oli vähän tummempaa, joten siitä saisin tarvittavat ripustuslenkit.

Pöytäliinoista ompelin reilun kymmenen sentin suikaleita, jotka sitten liitin pinnaksi. Tikkasin aaltoillen ja aloin kirjailla siihen punamullan reseptiä. Kirjailu jäi vielä kesken, aika paljonkin. Lankakin luultavasti loppuu ja tuo, jota aloin käyttää, on jokin matkamuisto-ostos. Eilen löysin lähes samanväristä, joten pitää vähän sekoitella sävyjä. 

Tässä työ on keskeneräisenä kurssitöiden näyttelyssä. Sudin kiinnitysnauhassa on vielä pelivaraa, kun sen pituuden ja sudin lopullisen paikan katson vasta tekstin valmistumisen jälkeen.

Kurssi oli oikein mukava. Kaikki neuliaiset olivat mukana sekä pari hämeenlinnalaista. Kurssitilan seinillä oli maalausnäyttely ja vieressä Wetterhoffin kokoelmista kirjontatöitä, joten muutakin väkeä riitti pitkin päivää enemmän tai vähemmän. Ensin vähän arvelutti olla läpikulkupaikalla valmistamassa uutta työtä, mutta sepä olikin lopulta ihan kivaa.

Tavanomaisten tilkkukurssin työvälineiden lisäksi tarvittiin sahaa, poraa, ruuvareita, hohtimia... ja mitä ei joltakin heti löytynyt, niin paikalliset toivat mukanaan seuraavana päivänä. Pikkuveljeltäni tilasin pätkän ruostunutta rautalankaa, kun yhteen työhön ei sopinut killtävä. Hän on töissä ihan kurssipaikan lähellä.

Kurssiin kuului myös tutustumista paikallisiin museoihin ja näyttelyihin.

Liinan kulmaa Palanderin talosta.

Muovinauhat kaupungin puissa kutsuivat Taidemuseolle Afrikan tähdet näyttelyyn.

Taidemuseon pihalla olevan Pasi Rauhalan kotimuseon nimikyltti on kahvikupeista.

Ja vielä body Wetterhoffin aarteista.

Viimeisenä kurssipäivänä teimme äänitilkkutyön. Veimme tyhjään huoneeseen tuolit, muodostimme ovaalin. Joka toinen sai jonkin ennakkotehtävistämme ja luki siitä viisi kertaa peräkkäin opettajan merkitsemän pätkän, kaikki yhtä aikaa, istujien rinkiä kiertäen. Äänen voimakkuutta ja nopeutta piti vaihdella koko ajan. Lukiesa tuntui, että osuin saman sanan kanssa usein saman tuolin taakse. Viisi lukukertaa meni nopeasti, enkä nyt tiedä ollenkaan mitä luin, keskityin niin ääneeni. Istuessa kuului välillä hiljainen sorina ja välillä kovaan ääneen lausuttuja yksittäisiä sanoa. Koitin saada siihen värejä, mutta aika harmaata ja ruskeaa kulki mielikuvissa. Erottuvat sanat koin isokuviollisina ja sorinat pikkukuviollisina ja muistan jossakin välissä ajatelleeni, että hei, missä on yksiväriset ja kirkkaat värit. Kun lukeminen sujui nopeasti, niin kuuntelu tuntui kestävän paljon pidempään. Jälkipuinnissa monet kokivat äänitilkkutyön ahdistavaksi, liikaa melua. Tyhjät seinät tekivät äänen kovaksi, luonnossa ja esimerkiksi runoilla voisi tuntua paljon paremmalta. Tahtoo kokeilla vielä joskus!

Kurssin toisen kirjallisen tehtävän saimme kotiin. Jos mahdollista (ja muisti) niin kaikilta toivottiin maanantaina klo 20 noin kymmenen lauseen vuoropuhelua kurssityönsä kanssa. Työtä ei saanut ottaa esiin. Aika mukava kokemus sekin. Kurssi oli vielä niin lähellä, että muut tuntuivat olevan läsnä ja vain hiljentyneen kirjoittelemaan omaa tekstiään.