...tai ehkä vieläkin korjaan yhden pikkujutun, joka osuu omiin silmiin hiukan häiritsevästi. Työtä en voi vielä "julkistaa" - luulisin, mutta en malta olla esittelmästä palasia siitä.

Isän äiti oli intohimoinen kankaiden kutoja, hyvää ja tarkkaa jälkeä. Äidin äiti rakasti puutarhaansa sekä kukkiaan, joita oli ikkunalaudat täynnä. Pappa jutteli monet kerrat, että mummun kukat on niin komeita, kun se käy joka päivä juttelemassa niistä jokaisen kanssa ja silittelee niiden lehtiä.

Ensimmäinen materiaalikasa. Kangaspuissa kudotut mallipalat on uusia, siskon roskikseen heitolta pelastettuja. Pitkähapsuisia oli kaksi, ne käytin molemmat. Niissä oli tyhjien loimipaikkojen kohdilla lasipuikkoja, mutta ne on ehkä vähän ongelmallisia tilkkutyössä, joten vetäisin ne irti. Ruskea on isän äidin kutomaa pellavapyyhettä, raidallinen hänen tyynykangastaan. Vasemmassa yläkulmassa näkyy puuvillapyyhettä, joka oli tuon pellavaisen kanssa samassa värjäyksessä. Siskolla on yksi käyttämätön tyynykangaspala, sillä mamma voitti maatalousnaisten kudontakilpailun joskus 1930-luvulla. Nuo pari pöytäliinaa olen saanut, vaalea pellavapyyhe on äidin kapioista, samoin indogovärjätty pyyhe. Matkan varrella työhön löytyi kaapista muutamia muita kankaita. Violettia pikkuliinaa ei tähän työhön tullut.

Molemmista pyyhkeistä jätin hulpiota esiin niin paljon kuin vain pystyin. Käsin kudotuissa tekstiileissä on kaunis elävä hulpio. Pikkuisen aiheutti mietintää, miten tehdä sauma, johon tulee sekä saumaan kääntyvää reunaa, että hulpiota, mutta yhdistellessä se ratkesi aika helposti nupparikokeilun jälkeen.

Mietintämyssyn sisällä suhisi ankarasti myös näiden kirjottujen palojen kohdilla. Päädyin samaan mitä olen tehnyt joskus aiemminkin eli tikkasin kuvioiden välit täyteen.

... ja äskeinen kohta taustapuolelta.

Sinistä pyyhettä oli yksi vähän isompi pala. Mitähän siihen tikkaisi? Samoja kukkia kuin muualle, jos en muuta keksi? Pala jäi viimeiseksi ja siihen tuli naisten nimiä. Isoäidit, isoisoäidit, äiti, anoppi, tädit... Martta, Varma, Edla, Matilda, Vilma, Ester, Seena, Taimi, Laina, Kyllikki... Kun suvusta ja lapsuuden naapureista ei enää muistunut mieleen uusia nimiä, otin lopulta käyttöön myös kalenterin. Kuvassa nimiä taustapuolelta.

Aluksi halusin noihin aukkoihin (18) lasia, mutta sinne päätyi kuitenkin paloja ristipistoilla kirjotusta pöytäliinasta. Se oli eka vanhojen tekstiilien kirpparihankintani, Amsterdamista joskus 1980-luvun alkupuolella. Silloin halkaisin liinan, leikkasin reikäisen keskiosan pois ja applikoin kirjotut reunat lakanakankaalle. Niistä tuli verhot keittiöön ja apukeittiöön. Valkoinen on kirpparilta löytynyttä vanhaa vahvaa lakanaa, sen hulpiot näkyy tuossa vasemmalla. Lakanassa oli sauma keskellä, joten hulpioita riitti aika monta metriä.

Yhdet nimikirjaimetkin on mukana, lapsuudenystävän mummun. Nämä ei ollut aluksi tikattu näin paljon, mutta lähes valmiina työ alkoi näyttää paremmalta ylösalaisin, enkä sit enää voinut korostaa kirjaimia, kun ne menikin väärinpäin.

Noin kolmasosa työstä oli tikkaamtta, kun kone alkoi takkuilla. Se mitä ajattelin silloin, ei ole julkaisukelpoista. Onneksi älysin kuitenkin tarkistaa koneen pölytilanteen, vaikka olinkin imuroimalla aloittanut työskentelyn. Reilun puolen nyrkin verran pölypalloja pois puolakotelon ympäriltä ja tikkaus alkoi taas sujua. Vanhat teksttilit pölisevät, mutta että noin paljon!

Taustaa.

Ennen seuraaviakin ompeluksia kannattanee imuroida kone. Ja vähän muutakin. Tuon takia on nyt jäänyt aika moni aisa odottamaan "huomista".