Katselin eilen keittiössä hääriessä huurteisia puita, kun niitä nyt tänä talvenakin lopulta tuli. Joskus iltapäivällä maisemaan nousi myös kuu. Yhdellä vilkaisulla hieraisin silmiäni, sillähän on viisari! Aikooko se jakautua kahtia. Kameraa hakiessa viiva oli jatkunut jo koko kuun yli. Astuin askelen sivummalle, mutta viiva pysyi, se ei siis ollut ikkunassa vaan oikeasti kuussa. Mitä se voi olla? Ei totta ainakaan - vaan kuitenkin on. Mitä nyt on tapahtumassa?

Ei mitään erityistä. Vieressä samaa ihmettelevä esikoinen sanoi, että lentokone on jättänyt valkoista vanaansa ja se osuu juuri kuun ja meidän väliin ja olemme varjon puolella. Kun jo mielessäni aloin kuvitella, että toinen puoli kuusta alkaa irtaantua toisesta, niin tietenkin sille piti kuulla järkevä selitys. Kuuhulluus ei kaksinkertaistu eikä kuusta tykkäävät saakaan tuplanautintoa.