Leipäkone oli hankala työpöydällä, liian korkea. Kun joka tapauksessa olin ajatellut jotain laatikostoa keittiöön, niin miksi ei niin matalaa, että koneen kansi mahtuisi kaapin alla aukeamaan. Kyselin muistaisiko sisko suvun varastolta jonkin pienen lipaston. Ei, mutta hänen työhuoneellaan olisi yksi. Hän sai sen edelliseen työhuoneeseensa eräältä oppilaalta, joka katseli siellä ympärilleen, näki monet paperipinot ja oli kysynyt, voisiko kantaa sisään anoppinsa lomakelaatikoston, joka hänellä on auton takakontissa menossa kaatopaikalle. Hän oli sitä mieltä, että siskolla olisi sille käyttöä. Uudessa työhuoneessa laatikosto oli enemmän tiellä kuin tarpeeseen, joten seuraavana päivänä se oli luonani. Hienoja puuliitoksia, tukeva, mutta kaipasi vähän laittoa...



Jokin päällinen piti saada. Ostin leveän puuhyllyn, mutta kun olin muuttamassa yhden keittiön kaapeista laatikostoksi, niin sieltä jäi hylly, jolle kaapeissani ei ollut käyttöä. Saisin sen sopivaan kokoon leikattuna, jos malttaisin odottaa viikon. Ok. Lipasto tarvitsisi myös jalat. Viikon päästä olisi nekin tai sokkeli.



Viikon päästä oli lipastoon ruuvattuna paikoilleen päällinen ja jalat. Ne löytyivät miesystävän työpaikan roskiksesta. Kun tässä nyt kaikki on poistotavaraa, niin onko tämä roskalaatikko!
Hiontaa ja maalia. Samaa punaista, mitä keittiössä on jo aiemminkin ja laatikoiden mustat osat maalasin uudestaan mustiksi. Kylkiin mustia palloja.
Päälliseen lakkasin kiinni kankaan, josta olin kloritella poistanut väriä. Kuvio tuli samasta pitsiliinasta kuin lehtihyllyssäkin. Kangas oli hieman tummempi punainen eikä kuvio näy yhtä paljon kuin tuossa toisessa.

Kunhan vielä varmistun, että olen oikeasti sinut leipäkoneen kanssa, niin lakkaan sen alareunaa kiertämään rivin serveteistä leikattuja leppäkerttuja.