Olin miettinyt tilkkukirjan tekemistä jo pitkään. Aiheita on monta, jotenkin vain en päässyt alkuun. Oli niin paljon kaikkea muuta, mitä piti ehtiä tekemään.
Tilkkukirjani nimi on Kosinta.
Kannessa on pohjana rätti, jota olen käyttänyt maalatessani akryyliväreillä. Pesin ja silitin, sain hyviä pohjasävyjä. Siinä on liimaharson avulla kiinnitettyjä kangassilppua ja lankoja. Päällimmäisenä on aika tummanpunainen organza, jossa on kiemuraisia kuvioita. Tikkaukset ovat osittain kiemuroiden mukaan ja loppu täytekuviota niiden välissä.
Tässä kannessa on muutaman eri ihmisen tekstiiliroskia, joten ne voisivat olla vaikka häävieraat. Sydänten reunoja tikkailin muutamaan kertaan, että ne erottuisivat paremmin. Kun kansissa oli jo vanu ja vuori, niin tikkasin ne ja pari kiemuraa vielä kaikkien kerrosten läpi. Ei se tuossa paljon kolmiulotteisuutta lisännyt, mutta pitää vanut paikoillaan.
Eka sisäsivu on miehen paidan hihasta jonkinmoinen pätkä. Olen kirjonut siihen koneella miehen kuvan.
Yläreunassa on suoria tikkauksia ja niiden väliin kirjoin käsin tekstiä Kantelettaren runosta 241, Rikas kosija. Halusin jotakin mieheen liittyvää tai miehen sanomaa tekstiä. Runokirjoissa pitäisi periaatteessa aina miettiä tekijänoikeuksia, Kanteletarta voinee lainata
surutta. Tuo kosinta oli ensimmäien positiivinen teksti, joka sillä istumalla osui silmiini. Se ratkaisi sitten hetkessä sen, mitä koko työstä olisi tulossa. Toisella sisäsivulla on kosintaan saatu myönteinen vastaus. Siellä on yhteen napitettuna naisen puseroa ja miehen paitaa. Sivun pohjana on vanhaa ystävättäreni isoäidin kutomaa pallavalakanaa. Koruna on askartelukaupasta hankittu sydän.
Kansien vuorittamisessa tarvittava kääntöaukko on takasivun sisäpuolella. Sen päällä on nimilappu.
Yläreunassa on mustalla päällystetty puurima. Sen väsäämisen ei ollutkaan kovin yksinkertainen juttu. En käytä juuri ollenkaan mustia puuvillakankaita. Paksu sametti tai markiisikangas ei ollut omiaan pieneen käännettävään putkiloon. Lopulta löytyi pieni pala jotakin puserokangasta. Ompelin puuriman putkilon sisään, mutten ollut siihen tyytyväinen, piti lyhentää kangasta pari kolme milliä. Musta kangas ja mustat tiukat pistot koettelivat hermoja. Oli vielä keskiviikkokin, joka eilisten uutisten mukaan on suomalaisten ärhäköin viikonpäivä.
Lopulta pääsin sidontavaiheeseen. Kirjassa on kilpikonnasidos. Se ei erotu kuvassa. Kangas on tummansinistä ja sidontaan käytin mustaa helmilankaa.
