kansi alkoi pyydellä vielä jotain lisää. Kun kirja oli jo koottu, niin eipä se enää ompelukoneeseen mahtunut.
Kannen tilkkujen risteyskohtiin tuli napit. Ne oli vanhanaikaiset kangaspäällysteiset, mutta valkoiset. Värjäsin Emo-tuotannon ruiskuemulsiolla+pigmenteillä, sinistä ja hiukan mariinia lisäksi, kun ensimmäinen väri oli liian vaaleaa. Upotin napit purkkiin ja nostelin talouspaperille kuivumaan. Kangaspäällysteisiä nappeja on ollut Tampereen käsityömessuilla muutama vuosi sitten.
Takakansi on samasta kukkakankaasta, mitä on kannessa. Tikkasin sielläkin kukkien välit.
Viimeksi kirjoitin maton purkamisesta ja sykkyräisten kuteiden silittämisestä. Kuluminen on tehnyt kuteisiin hienoja pitsikuvioita ja kuluttanut väreihin uusia kuvioita. Anoppi on teettänyt matot joutsenolaisella kutojalla mentyään avioon toisen kerran 1940 -luvun alkupuolella.
Yhden raidan kankaat näyttivät samalta kuin oman pappani flanellipaita ja mamman esiliina. Samantien halusin silittää vanhoja muistoja esiin. Kuinkahan monta askelta näilläkin
matoilla on kuljettu, pieniä kevyitä lapsen askelia, aikuisia, naisia ja miehiä, vanhuksia. Kevyesti askeltaen ilon päivinä, hitaasti ja raskaasti mieli surullisena, jalkaa polkien vihaisena. Niiden ollessa lattaissa on naurettu monet naurut, itketty ja lohdutettu.
Monet liat on näistä harjattu ja huuhdottu lähivesiin. Lasten mehut ja muusit, koiran kantama rapa. Monina kesinä on nautittu puhtaiden mattojen tuoksusta vasta pestyllä lattialla.
Ajatelkaa mikä arkinen historia!
Teen aika paljon kaikkea, mitä ei tarvita.
Pitänee kaita laittaa tähän esimerkki, että joskus teen jotkain hyödyllistäkin. Tässä on kolmosemme uuteen huusholliin menneet patalaput. Pohjakangas on Marimekon ohdaketta. Käsinpainetut tilkut olen ostanut jostakin messuilta monta vuotta sitten, tekijää en muista.
Jos ennen ruokailua kuuluu "pling", niin käyttöön tulee sitruunapatalappu. Appelsiinia saa käyttää, jos on valmistanut ruokansa itse...kun kerran osaa.
