Kannessa on ruskealle puuvillakankaalle liimaharsolla kiinnitettyjä
matonkuteiden pätkiä ja niitä koossa pitäneet loimilangat ja solmu.
Kuteiden aukisilitys oli aika hidasta. Pari pätkää hävisi silityksessä
kokonaan, osa kutistui alle puoleen alkuperäisestä koostaan. Näin
kävi muun muassa rusekille sukille. Yksi, jonka luokittelin alushameeksi,
suli kulmistaan koviksi möykyiksi. Ekoja keinokuitukangasvaatteita
oli jo käytetty niin nuhruisiksi, että joutivat maton rakoon.
Laitoin kannen tilkkuja suojamaan mustan tyllin. Tikkasin pari riviä.
Se näytti aika kuolleelta. Tylli hävitti kudepalojen herkkyyden. Aloin
raputikata (purkaa). Siinä irtosi muutama kudepala. Lopulta en keksinyt
parempaakaan tapaa saada kansi pysymään koossa, joten kiinnitin
uudestaan tyllin siihen päälle ja tikkasin. Kuvioissa on yhdet kiemurat äidin
vanhasta siniruutisesta esiliinasta ja loput karjalisen pistokirjonnan
mukaan vapaalla kädellä (koneella) kiemurrellen.
Kannessa kuteet ovat siinä järjestyksessä, kun olen purkanut ne, lukuun ottamatta
niitä paloja, jotka tuhosin kokonaan.
Kirja on sidottu kilpikonnasidoksella. Selän sisällä on ohut pyöreä keppi.
Kilpikonnan kilpikuviota muistuttava sidos, Kikko.
Ohje kirjasta Tuula Moilanen, Kirjansidonnan opas.
Kirjan eka sivu on pala mummun vanhaa mattoa. Toiseen reunaan silitin auki
muutamia kuteita, mutta kuvassa se ei isommin erotu. Matto on ohutta.
Paksuimmissa kankaissa kude oli vain puolisenttistä. Se on ollut aika haaste
leikkaajallekin. Toisaalta joku moneen kertaan epsty sarkatakki saattoi olla
sen verran jäykkää, että sitä on ollutkin helpompi leikata kuin ohutta lirukangasta.
Valitsin matosta nimenomaan tämän kulman siksi, että siinä on sen olettamani
alushameen tuotelappu mukana. Atlas - merkkejä muistan äidin alusvaatteissa
ja yöpaidoissa.
Toisella sivulla on paloja päiväpeitteestä, jonka itse olen kutonut pikkusiskolle
noin 40 vuotta sitten. Kokeneempien varoituksista huolimatta käytin
monenlaatuisia lankoja. Oma peitteeni on vielä ihan ok. Sisko heitti omansa
pesukoneeseen, sillä seurauksella, että sain näitä tilkkutöihin käyttökelposia
paloja ja täytteen jonkinmoiseen määrään patalappuja. Tämän sivun tikkaiksen
malli on vanhasta rukinlavasta.
Takakannen sisäsivulla on pala vanhaa sängynpeitettä. Siinä oli vielä yhtä
kuvassa näkyviä raitoja tummempaa punaista ja ruskeaa. Peite on villaa ja
tuntuu iholle karkealta.
Muistan lapsuudesta, miten pappa tai isä pitivät päivällistuntia ja loikoivat
huonoilla keleillä sängyllä, saappaat jalassa, mutta jalat sen verran sängyn
päädystä ulkona, ettei peite likaannu. Töissä auttamassa olevat naapurien
isännät ja muu miesväki loikoivat keittiön isolla penkillä tia lattioilla.
Kesällä maattin pihalla. Yksi lyhyt ja lihava naapurin isäntä kehotti monesti
viereensä loikoilemaan. Hän kertoi juttuja pilvistä ja etsimme niistä tuttuja
muotoja. Liekö tuosta saanut alkunsa vieläkin jatkuva kuvien etsimisen tarve.
Pilvistä, puiden latvoista, pensaista - kaikesta. Kaikki on jotakin mitä ovat
oikealta olemukseltaan, mutta lähes kaikki voi olla myös jotakin muuta.
Peiton palassa on neljä puhki kulunutta kohtaa. Tämä on oikea puoli. Minusta
nurja olisi näyttänyt kauniimmalta.
Kirjan nimilappuja on isot valkoisella valkoiselle kirjotut nimikirjaimet. En tiedä
kenen ne ovat enkä muista ovat minulle tulleet. Ehkä jossakin kirpparilakanassa.
