pukin vierailun tunnelmat edelleen vähän liiankin hyvin. Meillä kävi yhden ainoan kerran "oikea" joulupukki. Olin viiden.
Pukkina oli naapurissa asuva serkkupoika. Se oli aivan hirveä
tilanne. Olin äidin selän takana piilossa. Äiti oli tehnyt siskolleni
ja minulle isot nuket. Niitä ei ollut paketoitu. Pukki koitti houkutella
minua nukenhakuun, mutta jalat eivät totelleet sillä hetkellä ollenkaan.
Lopulta sain hirmuisan pelonsekaisin tuntein haettua omani. Jalat
tuntuivat jäykiltä ja ihan vierailta omikseni. Koko kevään nukke
aiheutti samoja pelkoja uudelleen. Äiti on sanonut, että pari viikkoa
huusin yöt pukkipainajaisten vuoksi. Sitten ne alkoivat vähetä. Silloin
äiti oli päättänyt, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun pukki
vierailee meillä.
Pukkipainajaiset jatkuivat joulun alla aikuisikään asti.
Meille ei lapsena koskaan uskoteltu, että pukki on oikeasti olemassa.
Äiti kertoi, että se on lasten ja aikuisten yhteinen satu. Silti pukin
ilmestyminen ovensuuhun oli kammotuksen hetki.
Kun esikoinen oli pieni, olimme mummulassa ja siellä kävi joulupukki.
Serkkutytön perässä poika uskalsi mummun ja tädin maanittelujen
jälkeen mennä pukin syliin, mutta pelkäsi niin, että tärisi vielä hyvän
aikaa sen jälkeen.
Meillä pukki on käynyt aina sillä aikaa, kun olemme saunassa, jätti
lahjat kuusen alle ja lattialle kortin tai kirjeen, jossa pahoitteli kiireitään,
toivotteli hyvää joulua ja kiitteli, että pojat olivat jaksaneet olla kilttejä.
Tänä vuonna pukki toi muun muassa musiikkia, Pavarotin tuplacd:n ja
Kaija Saariahoa. Eilen tuli tv:stä ohjelma Pavarotista ja sen jälkeen kolmen
tenorin konsertti. Oikein hyvä vaihtoehto vesisateiselle lenkille. Tyytyväinen
mieli on varmaan ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin liikutettu kroppa.
Illalla ehdin katsoa ja kuunnella vähän alkuun Ingmar Bergmanin Taikahuilua.
Olen nähnyt sen elokuvana ainakin kolme kertaa. Taikahuilun parasta antia
ovat Yön kuningattaren ja Sarastron aariat, mutta tuossa elokuvassa ne
ovat molemmat luvattoman vaisuja. Savonlinnassa olemme nähneet tämän
kauan sitten. Sarastrona oli Martti Talvela. Enpä ole tainnut Sarastron aaria
mahtavammin kuulla sen jälkeen. Yön kuningattaren esittäjää en muista, mutta
se oli ensimmäinen kerta, kun naisen ääni teki minuun lähtemättömän positiivi-
sen vaikutuksen.
Meillä on saunatonttu. Olimme muuttaneet tähän taloon jouluksi. Sen talven
lumet ja pakkaset olivat joulun ja uuden vuoden välissä. Poikien kanssa
tutkimme tonttia. Heti ensimmäisinä lumettomina päivinä löysin kiven, joka
kertoi heti olevansa tonttu. Kaikki siinä oli haalistunutta ja väritöntä,
kylmissäänkin näytti olevan. Kannoimme sen sisään, kylvetimme ja maalasin
sille nutun ja kasvot. Siitä lähtien se on lämmitellyt kolottavia jäseniään
saunassa kiukaan tai lauteiden alla, paikka vaihtuu aika ajoin, mutta vain
saunaremontin aikana se on siirtynyt kokonaan muualle.
