rautalankaa, hevosenkenkiä tai vastaavaa. Kulho, johon esineet
mahtuvat ja joka pitää kosteuden. Kangasta, vettä, suolaa ja etikkaa.
Levitä pöydälle suojamuovi vaikka jätesäkistä.
Laita kulhoon puoli kupillista (meri)suolaa ja lisää siihen kuumaa vettä sen
verran, mitä kuvittelet kankaasi imevän. Liuota suola ja lisää seokseen puoli
kupillista etikkaa. Minulla oli noin metrin pätkä vanhasta paksuhkosta
lakanasta ja kaksi kupillista vettä. Imeytä suola/etikkavesi kankaaseen.
Anna kosteuden imeytyä kunnolla kankaan kuituihin.
Levitä kangaspala alustalle ja asettele sille ruosteiset esineet. Minulla oli tähän
parhaat päivänsä nähneet isän äidiltä perityt haarukat, vispilä ja litramitta,
ystävän perunasäkkiin vaihtamaa piikkilankaa, kummisedältä peritystä
miljoonalaatikosta löytynyt naula ja avaimia sekä appiukolta tullutta perintö-
rautalankaa. Vielä etsin nippua vanhoja kummisedän laatikosta löytyneitä
ruosteisia partakoneen teriä, mutta joku tässä perheessä on katsonut ne
tarpeettomiksi.
Asettelin esineet ja taitoin toisen puolen kankaasta niiden päälle, käärin rullaksi
ja laitoin kulhoon muhimaan. Kääräisin koko kulhon suojamuoviin, että pysyvät
kosteana.
Piikkilangan kanssa oli pieniä ongelmia. Se halusi määrätä itse oman muotonsa.
Sain sen ensin ahdettua kulhon pohjalle, mutta kangas oli kireällä ja löysällä
vääristä paikoista ja aloitin alusta. Uudelleen käärimisen se ei enää suostunut-
kaan pysymään kulhossa vaan pomppasi aina toisesta reunasta ylös. Lopulta
hain sille oman muovikassin. Kokeilin painella sitä tiukkaan, mutta ei onnistunut.
Piti turvautua vanhaan konstiin. Leikkasin kassin sangat pois, painelin vähän
ilmoja vähemmäksi ja laitoin kiinnityksen alkuun. Tungin kassin suun imurin
putkeen ja kone käyntiin. Kiristin kassin suun mahdollisimman tiukkaan.
Vanha konsti
1960-luvulla meille hankittiin säilöntäihme – pakastin. Pakkausohjeita luettiin
tarkkaan. Ilma piti saada mahdollisimman tarkkaan pois, että tuote säilyisi
paremmin. En muista oliko vinkki ohjekirjasessa vai oliko se isän keksintö.
Pakastettavien tuotteiden pussittamisesta tuli koko perheen puuhaa. Äiti
pakkasi leivät (herneet, porkkanakuutiot ym) pussiin, isä imuroi ilmat pois ja
kiersi pussin suun tiukalle ja me lapset saimme sen ja aloimme kieputtaa
kumilenkkiä pussin suuhun. Jos löysäsimme pussia liikaa ja sinne pääsi ilmaa,
niin homma alkoi imurointivaiheesta asti uudelleen.
Tuloksia
Ensimmäisen kerran avasin paketit seuraavana aamuna. Pieni pala, jossa olivat
haarukat, pääsi pesuun. Kääräisin haarukat ison palan vaaleaan kohtaan ja tein
uuden käärön. Rautalanka sai kankaansa sisällä uuden asennon ja uuden
paketoinnin.
Pesun jälkeen huomasin, että värjäys oli luvannut enemmän kuin antanut.
Aika hailut haarukoiden kuvat oli jäänyt.
Seuraavana päivänä vaihdoin taas esineiden paikkaa kankaalla. Käärin
tiukkaan ja kierittelin märkää pakettia käsissäni, että kangas menisi tiiviimmin
haarukoiden, avainten ja naulojen ympärille.
Ehti mennä kolme vuorokautta ennen kuin ehdin avata kääröt. Mutta eiväthän
nuo homehdu, kun oli säilöntäaineet mukana. Periaatteessa. Noiden alkuun
ruostuneiden esineiden kannaltahan asia oli jotakin ihan muuta. Heti muovien
poistamisen jälkeen näin, että ruostetta on paljon enemmän kuin ensimmäisillä
kerroilla. Tämä ei taidakaan olla mitään hosulien hommaa.
Esineissä ja kankaissa oli ruostemuruja aika lailla. Entiseen teflonvuokaankin
oli tarttunut paljon ruostetta. Heitin kankaat pesukoneeseen.
Lopputulos näissä pidempään muhineissa oli oikein hyvä.
Tämä ja muita kivoja ohjeita Fibre&Stitch lehden sivuilla, klikkaa
Free Projeckts, niin näet otsikot.
