Kuuntelen mieluusti klassista musiikkia ja käymme konserteissa
epäsäännöllisesti. Eilen oli semmoinen ilta. Nykyklassista on tullut
kuunneltua aika vähän - eihän sitä kenenkään korvat kestä.

Pori Sinfoniettan eilistä konsertti johti Jaakko Kuusisto ja hän soitti
myös viulua. Koko konsertti oli enimmäkseen jousisoittimia. 
Alkupuolella konserttia harmitti, kun takana istuva pariskunta jutteli
puoliääneen. Miestä ihmetytti, etteikö Porilla todella ole rahaa
kokonaiseen orkesteriin ja onko tässä todella vain jousisoittimet ja...
lopulta rouva tuhahti, että ole hiljaa, selvitän sulle tämän asian. Vähän
aikaa oli hiljaista, sitten mies alkoi jankuttaa taas samaa. Lopulta
rouva sanoi "en lähde sun kanssa enää koskaan konserttiin".

Ekaksi orkesteri soitti Joonas Kokkosen ...Durch einen Spiegel...
Metamorfooseja 12 jouselle ja cembalolle (1977). Siitä en erityi-
semmin tykännyt. Oli siinä hyvätkin hetkensä ja cempalo hyrisi
kauniisti, mutta musiikki vaikutti monin paikoin aika pysähtyneeltä ja
pitkäveteiseltä. Olin vähän väsynytkin ja oli vaikea keskittyä.

Bachin viulukonsertto D-molli olikin jo toista luokkaa. (Sovitus 
cembalokonsertosta)  Jaakko Kuusiston viulu soi upeasti.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Kalevi Ahon Sinfonia 14, Rituaaleja
kamariorkesterille, darabukalle, djembelle ja gongeille (etnisiä lyömä-
soittimia). Sinfonian kantaesitys on ollut pari kuukautta sitten
Rovaniemellä. Aika alussa tuntui hetken, että se repii korvat ja tätä 
pitäisi jaksaa kuunnella vielä melkein puoli tuntia. Mutta se oli vain 
se yksi kohta siinä alkupuolella. Monikerroksista musiikkia. Lopulta
olin (ja olen) tästä uutuudesta aivan haltioitunut.
Naulakolla vanhahko nainen takanani sanoi toiselle: "Olipa se hieno,
jestas sentään."