sinne ja tänne.
Gran Canaria sijaitsee vajaa 200 kilometriä Afrikasta, reilu 1000
kilometriä Manner-Espanjasta ja noin 4700 kilsaa Suomesta.
Se on saariryhmän kolmanneksi suurin saari, lähes pyöreä,
halkaisijaltaan noin 50 kilometriä ja siellä asuu noin 800 000 ihmistä.
Mikäli karuudesta jotain voi päätellä, niin suurin osa tienaa
elantonsa palveluammateissa. Suuria kasvihuoneita oli aika paljon
sielläkin. Niiden ympäristöt oli aika paljon siistimpiä kuin Malagan
lähellä. Siirtotyöläisten ala-arvoisten työolosuhteiden
ja kohtelun vuoksi emme ole enää ostaneet espanjalaisia tomaatteja.
Ei ostettu matkallakaan, vaikka periaatteessa ostamme aina
mahdollisimman usein paikallista ruokaa.
Kanarialla näytti olevan useita kolmen polven ryhmiä. Meitä oli täysi
tusina.
Porilaisten ja turkulaisten eka yö kului hotellissa Helsingissä, kun lähtö
oli aikaisin aamulla. Kone lähti hiukan myöhässä. Kuulutuksia oli
vähän väliä. Toisaalta hyvä, että asiat selvitetään, mutta olisi
nukuttanutkin. Kaikesta tapahtuvasta kuulutettiin kolmella kielellä
vähintään yhteen kertaan. Ensin kierreltiin myymässä kuulokkeita.
Sitten kiersi juomakärry, josta sai ruokajuomat ja muut virvokkeet.
Sen jälkeen lasten annosten ruokakärry, seuraavaksi aikuisten
annokset. Sitten karkki-, viina- ja virvokekierros. Ja vielä
tarjoustavarakierros. Lopuksi myytiin arpoja. Koko matkan ajan
oli jotakin. Jos oli ajatellut nukkua tai lukea, se ei jatkuvalta
kuulutus/kärryhälinältä ilman korvatulppia onnistunut.
Kentällä kierrettiin pitkä matka oppaalta toiselle, hypättiin bussiin
ja tunnin ajon jälkeen pääsimme Dunas Maspalomasiin. Matkalla
opas toivotti tervetulleeksi, kehui ylettömästi kaikkea matkatoimiston
järjestämää ohjelmaa ja hotelleja. Pari takkia (mm. mieheni) unohtui
bussiin, sillä toisella oli avaimetkin taskussa. Bussi lähti heti, kun se
tyhjeni, joten opasta tarvittiin aika pian. Kirjoittautumishötäkässä ei
oppaalla ollut aikaa keskittyä takkeihin, joten se pyysi soittamaan
Finnmatkojen palvelunumeroon seuraavana päivänä. Päivittäin
vastasi eri henkilö, joka ei tiennyt takista mitään ja joka puhelu
aloitettiin henkilötiedoista, lennosta ja majapaikasta. Joka päivä
luvattiin selvittää asiaa ja pyydettiin soittamaan seuraavana päivänä
uudelleen ja yhden kerran puhelimeen vastannut henkilö lupasi
soittaa takaisin. Mitään ei kuulunut, mitään ei selvitetty. Viimeisenä
päivänä puhelimeen vastannut nainen sanoi, ettei heillä tiedetä
minkä firman bussit kuljettivat meidät kentältä hotelliin. Jos olisi
tiedetty firma, olisi voitu hakea takit, kun vuokrasimme auton
kolmeksi päiväksi. Takit jäivät jatkamaan lomailua, onneksi
Suomessa oli plussan puolella, kun palasimme.
Paluumatkalla istuin vessan oven kohdalla. Aina, kun oli useampi
jonottaja, jonkun piti tunkea juuri oven taakse, tukkia oven
avaaminen ja kulku käytävällä. Jos joku halusi ulos vessasta tai
ohittaa jonottajan, niin joka kerta tunsin vieraan ihmisen kankun
liian liki, olkapäällä tai poskella. Voi kuinka kaipasinkaan neulaa
– tai olisipa ollut edes hammastikku matkassa.
Paluumatka huoneesta kotiin kesti 17 tuntia. Ruokailut jäi vähän
heikoille. Iltayöstä poikkesimme Karkkilan ABC:lle. Nopeinta
mitä luvattiin siihen aikaan vuorokaudesta, olivat pitsat. Kolme tuli
aika pian, mutta kahta ei alkanut kuulua. Kun mies kävi kysymässä,
meneekö vielä kauan, niin kuppilan rouvat muistivat, että lopputilaus
oli vielä uunissa – karrelle palaneena. Ei alettu odottaa uusia, saimme
rahat takaisin ja söimme tuliaissuklaat.
