myös koeajamassa autoja. Muuten se ei onnistukaan. Minulle
riittäisi, jos auto on punainen (ei onnistu ikinä) eikä todennäköisesti
jätä tielle. Matkailuautojen kanssa niitäkin ehti sattua aika monta
kertaa, mutta aina niistä selvittiin.
Miehet kehuu autojaan. Iltapäivällä olimme pyöräilemässä, nappasin
kuvan ajopelistäni ja ajattelin hieman kehaista. Pitänee kehua sille
itselleenkin, niin yhteistyö jatkuu hyvin. Muutenkin olen anteeksi-
pyynnön velkaa…mutta siitä kohta.
Tämä pyörä on kevyt polkea, ketterä kulkemaan ja sininen. Tehot
riippuu polkijasta. Pojat on asentaneet mulle kilometri- ja nopeus-
mittarin. Vaihteita on kolme ja käsijarrukin, vaikka en sitä juuri käytä,
kun Vanhan Rouvan aikaan veljen pyörän käsijarrukokeilusta on
hiukan huono muisto - sillä oli niin tehokas jarru ja tankopyörä.
Kaunotar ostettiin mulle 22 vuotta sitten. Asuimme silloin Keravalla.
Poljin henki hukassa kohti hammaslääkäriä, ketjut meni pois päältä
ylämäessä ja menin mettään niin, että puskat rytisi ja matka päättyi
kantoon. Mulle ei käynyt sen pahemmin, mutta pyörästä ei siihen
hätään ollut jatkamaan matkaa. Juoksin viimeisen kilometrin ja
toivoin, etten hirmuisesti myöhästy. Vain viisi minuuttia. Lääkäri
pyysi heti sisään, mutta hengitys vinkuen koitin kysyä, josko voisi
hiukan odottaa. Se haki mulle vettä ja käsipyyhkeitä. Koko
paikkauksen ajan lääkäri pyyhki väliä hikeä otsaltani ja kertoili
innoissaan juttuja. Kerrankin hauska hammaslääkärikäynti!
Kotimatkalla poikkesin hakemaan Vanhan Rouvan metsästä.
Se oli eka aikuisten pyöräni, isä oli ostanut sen.
Ketjujen lisäksi mies lupasi huoltaa ja korjata pyörän muutenkin.
Osia jäi vähän liikaa yli joka kokoamisen jälkeen ja lopulta se
lupasi ostaa uuden. Olihan pyörä parhaat päivänsä nähnyt, itse
asiassa aika vinokin. Jos oli aikaa, ajoin pyörällä kaikki alle sadan
kilsan matkat.
Olin Vanhan Rouvan kanssa tehnyt kuperkeikan aiemminkin.
Olin tulossa autokoulusta, poikkesin kioskilla ja jäin lukemaan
jotain lehteä. Huomasin, että myöhästyn tunnilta ja koululle oli yli
kolme kilometriä. Jos menen kovaa ja opettaja on hiukan
myöhässä, niin ei hätää. Yksi katu oli pahasti talojen välissä ja
tajusin liian myöhään, että ajan yhteen kuorma-auton kanssa.
Äkkiä jarrut pohjaan, laukku meni pinnojen väliin ja lensin ympäri.
Auto oli onneksi lähtenyt juuri liikkeelle ja jarrutti sekin. Kun taas
tajusin, mitä on tapahtunut, kuorma-autonetupyörä oli kymmenen
sentin päässä päästä. Kuski taisi alussa pelästyä paljon enemmän
kuin minä. Ajattelin vaan, etten voi myöhästyä tunnilta. Sanoin
olevani kunnossa ja kuski tarkisti pyörän ja lähdin jatkamaan matkaa.
Vasta seuraavalla välitunnilla, kun kerroin kavereille miksi myöhästyin
tunnilta, iski kauhu. Vieläkään en ole kertonut sitä vanhemmilleni.
Päivällä katsoimme auton ikkunasta, että Ulasoorin pelloilla oli paljon
joutsenia ja hanhia. Pyöräilimme katsomaan. Iltapäivällä enää vain osa
oli siellä. Joku lintumies pakkaili juuri tavaroitaan auton perään. Sanoi,
että siellä on tänään näkynyt kaikki joutsenlajit mitä Suomessa näkyy.
Mustajoutsenta ei enää ollut, mutta yksi pikkujoutsen. Yhtäkkiä mies
alkoi pystyttää kaukoputkeaan uudelleen, vaikka oli jo soittanut kotiin,
että vaimo laittaa perunat kiehumaan. Mies etsi siihen pikkujoutsenen ja
sanoi mulle, että katsopas. Samalla se selitti, miten se eroaa muista,
pienempi ja vähemmän keltaista nokassa. Mulle joutsenet on vain
joutsenia ja kauniita katsella. Hanhet olivat metsähanhia ja kaukoputkessa
näkyi töyhtöhyyppäkin tosi hyvin. Edellisellä pellolla näkyi vain päitä
sänkien välistä. Aika monesti lintumiehet pyytää katsomaan lintuja ja
kertoo niistä. Mukavaa sakkia.
Eilen pyöräiltiin myös. Silloin näimme paljon töyhtöhyyppiä pellossa
ja ilmassa.
Kiurun kuulin aamulla jo kotipihassa. Koko matkan kuului kiurujen
liverrys. Kevään ensimmäinen päivä, kun niitä oli näin paljon.
Mustarastaita kuului myös. Pihassa on ollut jo muutaman viikon.
Kasvit pitää tutkia myös. En ole ihan varma mikä tämä on. Joku
ohdake? Hevonhierakka? Jos jää vaivaamaan, pitää kesällä polkasta
katsomaan sitä uudelleen.
Joutsenten jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin mutkan kautta. Kierrettiin
Pietniemi ja sen jälkeen piti päättää, ajetaanko Paarnooriin metsän
kautta hiekkatietä vai asfalttia. Halusin metsän kautta, vaikka siellä
voisikin olla märkää. Alku näytti lupaavalta, mutta sitten pyörän kumi
upposi liejuun ja ajamisesta tuli hankalaa. Reunasta toiseen ja välillä
talutellen sujui matka. Mulla vähän huonommin, mutta itsepähän olin
valinnut, joten olin hiljaa vaan. Kaunista männikköä, mutta en paljon
voinut ihailla. Iso hanhiparvi lensi yli. Joku klöntti tarttui pyöränkumiin,
kulki käsijarruun ja etupyörä lakkasi pyörimästä. Mies ei huomannut
ja ajoi pitkän pätkän yksikseen. Odotellessaan oli katsellut kiikarilla,
mitä touhuan ja ottanut kuvia, kun potkin kuraklönttejä irti.
Pian päästiinkin asfaltille eikä se oikeastaan harmittanut ollenkaan.
Eilen ajoimme 15 kilsaa. Tänään 22. Loppumatkasta alkoi tuntua,
että pyörä yritti kostaa potkimistani ja työnsi nauloja satulasta.
Pakaralihaksia poltti ja pisteli.
Kotipihassa olo oli kuin tällä koristekaalilla.
