olin väärässä. Mutta aloitan rakkaimmista, niistä kukista.
Keittiön ikkunalaudalla on pitkä kori. Äiti näki tämmöisen kuvan Koti-
liedessä 1950-luvulla. Isän siskojen kanssa he teettivät keittiöihinsä
puolitoistametriset kapeat korit. Kaksi muuta on jo tiensä päässä ja
tämä viimeinenkin alkaa olla aika varovaisesti käsiteltävässä kunnossa.
Tulilatvoja meillä on aina ikkunalla jossakin vaiheessa. Ne ovat
helppohoitoisia ja pysyvät hengissä paahteisellakin ikkunalla. Kukinnan
jälkeen koitan pitää ne hengissä niin kauan, että voin siirtää ulos. Uudet
versot ovat pienilehtisiä ja tuuheita. Kerran yksi niistä on alkanut
pihakesän kukkia uudelleen, vaikka siinä ei pitäisi kotikonstein onnistua.
Makkarimme on talon piirustuksissa ruokailuhuone ja ikkunana on
lasitiili. Tukimme yhden oviaukon ja rakensimme yhden uuden seinän.
Papinkauroista tykkään kovasti. Yksi kolmesta on kerran
kukkinut. Äidiltä sain joskus alut, juurimätä on iskenyt niihin pari
kertaa ja sain pelastettua pienet alut. Sehän kukkii vasta vähän
iäkkäämpänä, joten jos taas ei mätä korjaa satoa, niin ehkä pääsen
nauttimaan kukista.
Kuopuksen esikoulussa maalaama kirjatoukka.
Kolmonen vietti vuosia sitten muutaman päivän kummitädin luona ja
hän kokeili tiffanytöitä. Tuliaislasisydämiä sain kolme.
Ja tässä sen kummitädin, Annin, tekemä lamppu. Jalka on isäni
isovanhempien öljylampusta. Ei enää ihan alkuperäisessä kunnossa,
koska jalustan marmori oli kuprulla ja suoristusta yritettäessä se meni rikki. Rakukulhon on tehnyt Helena Björklund Tuusulasta.
Petit point työ on kummitädin nuoruudessaan ompelema ja toisessa
kehyksessä on kopio 1927 otetusta valokuvasta. Siinä on isäni ja
hänen sisaruksensa, isä oli 2-vuotias. Paspiksessa on tapetinpaloja
isän isovanhempien makuuhuoneesta.
Kun sain tämän kankaan muutama vuosi sitten jossakin poistosäkissä,
päätin laittaa talteen - pelkästään sen hirveyden takia. Toinen vastaava
on keltaista, ruskeaa ja valkoista ja vielä kaapissa. Kerran viime talvena
siirtelin tavaroita ja tämä tuli esiin. Ilman sen kummempia miettimisiä,
otin ikkunasta mitan, leikkasin sopivaksi ja ompelin verhon. Loppu-
kankaasta tuli vielä tyynynpäällinen. Tuo verho riiteli koko muun
huoneen sisustuksen kanssa. Osapelastus löytyi toisesta laatikosta.
Kaivoin esiin...
...anopin 1970-luvulla virkkaaman sängynpeitteen. Hän ei käyttänyt
sitä koskaan eikä se meilläkään paljon ole kulunut. Olen miettinyt sille
monenlaista: värjäämistä, pois lahjoittamista... Nyt olen oikein
tyytyväinen, että se oli vielä tallessa ja alkuperäisessä kunnossaan.
Työhuoneestakin löytyi helposti vihreää, tarvittaessa ei silti aina ole
sopivan väristä kangasta tai lankaa ja osaa ei tule käytettyä koskaan.
Kun sopivaa puuttuu, niin pitää mennä kauppaan ja sen tarvittavan
yhden kankaan ohella tulee usein ostettua kassillinen muita.
Sopivien ja sopimattomien kankaiden joukkoon lie jo kauan sitten
kierähtänyt päästä ruuvi, jonka avulla osaisi arvioida mitä oikeasti
tarvitsee.
