Ei vielä tänäänkään viileämpää, vaikka on pilvessä. Välillä vilahtaa
aurinko, mutta muuten on toiveikkaan pimeää. Pitäisi jaksaa siivota
ja pitäisi  jaksaa monenlaista. Paljon on jäänyt tekemättä.
Helteet ei sovi mulle ollenkaan. Päätä ja lihaksia särkee päivä
päivältä enemmän, oksettaa. Jos syön särkyihin pillereitä, oksettaa
entistä enemmän. Olo on vetelä ja surkea.

Pohjaselkä

Toissapäivänä olimme melomassa tunteja. Aurinko paistoi pilvettömältä
taivaalta, mutta oli sentään vähän tuulta. Ekan ja luultavasti myös
viimeisen kerran kerran eläissäni käytin aurinkovoidetta, kun lähdimme
pahimman paahteen alla liikkeelle. Tuoksu ei ollut voimakas, mutta jo
kotona jouduin hönkäisemään lääkettä, että pystyin hengittämään kunnolla.
Ajattelin, että ulkona tuoksu ei tuntuisi. Ei paljon tuntunut ja kaipa
se haihtuikin koko ajan. Pakkauksen teksti lupaili, että voide ei valu
silmiin. Aika pian lähdön jälkeen oli kuitenkin pakko aloittaa voiteen
pesu, oli vesi sitten mitä tahansa. Silmiä kirveli ja kyyneleet valuivat.
En nähnyt mitään. Poskia alkoi kirvellä. Onneksi oli vettä lähellä
riittämiin. Vesi vanhin voitehista, tuntui ihanalta päästä purkki-
voiteesta eroon.

Meloimme poikki suiston Ahlaisten puolelle. Aallokkoa oli, mutta ei
kovin paljon, vaikka kyllähän siinä koko ajan sai töitä tehdä. Rannat
on näillä main kivikkoisia tai kaislikkoa ja mutaa. Nyt näkyi myös
poikkeus - kaunis kallio.
Ahlaisissa meloimme pitkin Kristiskerinjokea niin pitkälle kuin pääsimme,
muutaman kilometrin. "Rantakaupungin" kohdalla totesimme, että se
näyttää kylän raitilta paljon kauniimmalta ja se pyöräretki sinne
olisi ihan oikeasti mukava saada toteutumaan.

Joki kapeni, alkoi koski. Meidän lulla on sen verran iso ja kömpelö,
ettei sillä koskissa tee mitään ylä- eikä alamäkeen. Kosken alapuolella
on pieni louhikko, melkein saari. Rantauduimme sinne syömään eväitä,
kuuntelemaan kosken kuohuja ja lintuja. Kivet olivat aika keikkuvia ja
joka askeleella piti ensin tarkistaa, etteivät ne heilu.

Koski

Saari

Jotakin pikkujuopaa pitkin yritimme merelle, mutta se vain kapeni ja
kapeni ja kun ruovikossa näkyi enää veden rajassa kapea väylä, niin
käännyimme ympäri eikä menty enää sinne. Läpi olisi ehkä päässyt. Kohta
tuli vastaan moottorivene. Jos se meni sitä kautta merelle ja mekin
olisimme olleet ruokotunnelissa, niin olisi saatu sinnekin jono.

Matkalaisia. Siemen ui koskesta veden mukana. Kasvaakohan se joskus
jossakin. Koppis yritti siirtyä kanootilla maalta kaupunkiin. Pitkään
se pysyi kyydissä. Tuuli tuiversi tuntosarvet takakenoon, mutta
sitkeästi se pysyi paikoillaan, kunnes Pohjaselällä aalto huuhtoi sen
mukaansa.

Päivä oli oikein mukava, eikä palanut ihokaan. Huomenna on esikoisen
tyttöystävän valmistujaisjuhlat eikä olisi ollut kiva mennä sinne nenä
punaisena, sitä kun ei voi vaatteilla peittääkään. Tai no... vieras-
listalla salainen avoppi...