Olin istunut aikaisesta aamusta koneella ja puolilta päivin alkoi
tuntua, että aivot eivät enää ole tekemisissäni läsnä. Päätin
lähteä lenkille, kun piti postissakin käydä. Pakkailin lähtevää
postia ja paketin reppuun. Tuli mieleen, että jossakin kuntoilu-
jutussa kerrottiin, että kaupassakäynti vaikka kävellen on tehokasta,
kun toiseen suuntaan on repussa painoa - vaikka nyt semmoiset viisi
litraa maitoa ja muut eineet päälle. Noista omistani sain tuskin
kiloakaan.
Postiin mutkan kautta eli aurinkoista ruskaa kuvaamaan samalla
reissulla. Puhelin soi, kun joku lehtimyyjä soitti. Jatkoin
pukemista, en tiedä mitä se puhui, laskin puhelimen lipastolle.
Ei kait ollut pitänyt taukoa, kun ei ollut huomannut, ettei
kukaan ynähdä mitään väliin. Olin valmis lähtemään ulos ja sanoin
myyjälle, etten aio tilata mitään. Ilkeää, etten sanonut heti.
Ärsyttävää, että samaa lehteä tarjotaan joka viikko. Kun yksi
myyjä ei saa tilausta, niin seuraavalla viikolla yrittää toinen.
Viime viikon myyjän suututin. Se ehti kertoa hyvät tarjoukset
aika vikkelään ja sanoin, etten tilaa mitään. Myyjä ihmetteli,
ettenkö todellakaan aio ottaa vaarin niin hyvistä tarjouksista.
En. Myyjä löi luurin korvaan.
Lähdin ulos. Leikkipuiston kohdalla äiti huusi ja sadatteli
kahdelle jo ehkä kouluikäiselle tytölleen tosi rumasti. Siinä ei
olleet desibelit eikä kirosanat kortilla. Kadullaliikkujatkaan
eivät äitiä hillinneet. Vasta, kun perheen pikkuipana astui äidin
ja huusi "tyhmä äiti", tuli ihan hiljaista.

Joitakin keltaisia kukkia, puna-apiloita - viimeiset sinnittelijät.
Monenmuotoisia siemenkotia, pehmeitä hahtuvia vielä kiinni kukka-
pohjissa. Värikkäitä lehtiä, kohmeinen tai väsynyt perhonen...

Niin, ne kuvat. No memory card. Siis ei kuvia. Kamerassa pitäisi
olla joku piippi, joka inahtaa aina, kun sitä siirtää ilman
muistikorttia.


Kun en etsinyt kuvauskohteita, mietin muuta ja...


Sinä, joka piipahdat täällä -
lähde lenkille ja nappaa syyskuvia luonnossa


keltaista, oranssia, punaista...


Laita blogiisi ja linkitä tämän postauksen kommentteihin.
Palailen blogiin aikaisintaan perjantai-iltana.