Tänään siirryimme joulun lähestymisessä jo uudelle kymmenelle.
Olemme askarrelleet lasten ollessa pieniä monenlaisia koristeita
erilaisista askartelukauppojen valmiista massoista ja
taikataikinasta. Massat pitää monesti jälkikäsitellä esimerkiksi
paistamalla.
Taikataikinalla on se etu, että sen maistaminen on vaaratonta.

Nämä massatyöt ovat eka- ja tokaluokalla koulussa valmistuneita.

2119852.jpg

2119854.jpg

Mäyriksen tekijällä on nyt mäyräkoira.


Taikataikina
 
6 desilitraa vehnäjauhoja
3 desilitraa suolaa
3 desilitraa kylmää vettä
2 ruokalusikallista ruokaöljyä

Laita aineet kulhoon ja sekoita keskenään.
Hiero käsiin hieman ruokaöljyä ja aloita leipominen ja muovailu.
Jos hahmo tarvitsee hiukset, ne syntyvät helposti puristamalla
taikinaa valkosipulipuristimen läpi.
Taikinan voi kaulita levyksi ja painella piparkakkumuoteilla
kuvioita kuusenkoristeiksi. Muista tehdä reikä ripustuslenkille.
Laita työt pellille leivinpaperin päälle ja paista 125 asteisessa
uunissa tunnin verran. Nämä kuivuvat myös ilman uunia, mutta
paljon hitaammin.
Maalaa kuivat työt vesiväreillä.
Maalatut työt voi lakata.

Tähteeksi jäänyt taikina säilyy muoviin käärittynä muutaman päivän.

2119855.jpg
Enkelit olen ostanut pienestä käsityöliikkeestä, joka oli pystyssä
vain muutaman kuukauden. Myyjä tiesi tekijästä vain sen, että hän
on Lappeenrannasta. Keramiikkaa.