Jos edellinen postaus oli työleiriltä, niin nyt olen ollut sunnuntaista lähtien iloleirillä. Kakkonen ja vaimo lähtivät maanantaiaamulla lomaselle kaksin ja sain olla lasten kanssa. Viesti matkalta: "Porvoo on kuin Pariisi, yhtä tuntematon minulle."
Päivät kuluivat rattoisasti. Palapelit ovat erityisen kiinnostuksen kohde juuri nyt ja ainakin minun mielestäni poikkeuksellisen hyvin hallussa. Edellisenä päivänä "kaupasta ostettu" peli muuttui paloista kuvaksi vain palaset pikaiseen asettelemalla ja jos jotakin palaa olin laittamassa, niin Elli näytti kiireesti minne se kuuluu tai sanoi "annako minä". Minusta melko sekava ja paljon asioita sisältävä peli tuli kootuksi isompia miettimättä oikeinpäin, nurinpäin tai sivuttain eikä montakaan palaa tarvinnut miettiä, mihin se tulee. Ja jos pala ei ollut seuraava, niin se nyt meni aika oikealle paikalleen odottamaan. Elli luokitteli taitoni oikeaan kastiin aika nopeasti ja jos kokosimme molemmat palapeliä yhtäaikaa, niin minä sain 16- ja Elli 40-palaisen. Myös automatolla olin kovasti neuvottava kaistanvaihtoineni ja liikennevalokäyttäytymisessä. En alkanut kinaamaan, koska toinen osapuoli ei nykyisessä iässään ole kovin joustava, mutta tässä asiassa olin mielestäni oikeammassa.
Isoveli(puoli) kehui sämpylöitäni ja toivoi, että leipoisin basilikasämpylöitä. Osasi kehuillaan vetää oikeasta narusta... Kun leivoin ensimmäisiä sämpylöitä, Elli alkoi tyhjentää kirjahyllyyn rakoa. Siitä piti tulla sopiva muovilautasille, rakosesta tuli uuni ja se oli ahkerassa käytössä muutaman päivän. Muovilounaita oli tarjolla useita kertoja päivässä. Astianpesukone oli kirjahyllyssä olevan laatikon päällä, joten tiskistäkään ei koitunut ongelmaa.
Isonveljen laatimista retkisuunnitelmista ehti toteutua vain osa, kun ilmat olivat sateisia. Ekana päivänä tuli puheeksi kasvien keruu. Sen voi heidän koulussaan tehdä keräämällä ja prässäämällä kasveja tai kameralla kuvaamalla. Lupasin auttaa tunnistamisessa, mutta äidin kamera olikin matkalla mukana. No, mummupuolen kamera oli käytössä joten kiertelimme lähimaastoa kasveja bongailleen. Loppujen lopuksi 30 kasvia löytää rehevästä maastosta muutamalla askeleella, mutta ei se käytännössä ihan niin helposti mennyt. Ennen kuin akku näytti virran olevan loppumassa, ehdimme kuvata 18 eri kasvia. Jokaisen kasvupaikasta pitää olla yleiskuva, koko kasvin kuva ja vielä makrokuva kukasta, lehdestä tai hedelmästä. Tunnistus ei onnistunut hyvin, kun Ellillä tuntui olevan kovasti tarvetta mummulle juuri niitä hetkinä, kun sitä yritimme. Kuvat ovat myös minulla, joten voin tukea tunnistusta sähköpostilla. Tämän postauksen kasvikuvat ovat Ellin isoveljen ottamia.
Ellin ässä osui kohdalleen pari kertaa, mutta ei tullut houkuttelemalla, vaikka kuinka yritin kysellä asioita niin, että pitäisi vastata s-sanoilla. Myöskin r osui oikeaan, kun Elli päätti, että on aika mennä heRättämään veli. Näin merkittävän asian vuoksi menimme, puoli tuntia sovittua aiemmin - eikä siitä isoa mutinaa tullut, kun selitin, miksi olimme niin aikaisin kutittelemassa.
Sammakkoperspektiivissä oleminen ja istuminen alkoi käydä jaloille ja selälle, tänään olikin sit jo helpompi pötkotellä mahallaan, kuin istua.
Tänään oli aika pakata kamppeet, synttärilahja ja tuliaiset matkalaukkuun ja lähteä kotiin. Kunnon teekannu olikin ostoslistalla, ei ole enää. Ennen lähtöä ehdimme maistella paria oikein hyvää teelattua, joiden ainut vika tuntui olevan se, että paketit aikanaan loppuvat. Leppäkerttukirjanmerkki on maalatu silkille, sen on tehnyt Sinikka Ahokas-Gröhn. Bronbergin karkkitehdasta - tai kun se kuuluu niin oleellisesti Porvooseen, niin koko kaupunkia - ehdotin siirrettäväksi vaikka Karkkilaan, olisi lähempänä. Toisaalta, voisi mennä herkuista maku, jos niitä saisi liian usein ja niitä runsaasti syömällä alkaisi tietty ilmetä myös linjavikoja.
Pysäkille kävellessä oli niin kova vastatuuli, että välillä se haittasi hengittämistä. Sadetakki piti yläpään kuivana, mutta jalat kastuivat. Naama muikeana istuin bussissa ja mietin alkuviikon päiviä, en malttanut edes lehtiä lukea. Matkalla asemalta kotiin ostin elämäni ensimmäisen pakastepitsan, se lämpeni minulle, minä en sille. Nopea ratkaisu, mausta tinkien, jäänee yksittäiskokeiluksi.
