Tänään olin ensimmäisen kerran killan tapaamisessa täällä. Kaiman kanssa kättelimme, mutta muut ovatkin jo vanhastaan edes nimeltä tuttuja. Voisi ehkä sanoa, että palasin juurilleni. Otin todisteetkin mukaan. Muistin, että ne ovat jossakin ja löysinkin molemmat viime viikolla, kun olin muutaman päivän Porissa käymässä tavaroita läpi.

Aiti ompeli tai neuloi aina jotakin, jos vain vähänkin jäi aikaa. Minuakin se kiinnosti kovin, mutta parivuotias oli vähän pieni ompelemaan oikeilla neuloilla.

Isä teki puusta kehyksen, johon äiti pujotteli valkoisista langoista harvan kankaan. Nuo langat oli hankittu matonkudesäkkejä ostaessa Forssasta puuvillatehtaalta. Niillä on sidottu värjättäviä lankavyyhtejä. Isä veisti puisen parsinneulan (myös virkkuukoukun, eivät ole säilyneet) ja värillisillä langoilla kirjoin kehyksen kangasta. Muistan jonkun kerran, ehkä useamman. En muista yhtään ompelusta, mutta äidin hermostumisen, kun langat oli taas kerran menneet aika sotkuun enkä saanut itse purettua niitä pois. Ja jonakin päivänä pikkusisko oli niin iso, että halusi myös kokeilla kirjontaa. Silloin olin jo iso tyttö ja sain käyttää kanavaneulaa oikeisiin kankaisiin. Ompelin nukelle vaatteita. Eka työ, jonka muistan, on nuken tilkkupeitto kuudesta palasta ja yksi pala oli mekkokangastani, valkoisia kiemuroita punaisella pohjalla.

Kun kaksi ompelee, niin kaksi haluaa myös katkaista langan, joskus yhtä aikaakin. Niin meillekin sisaruksillekin kävi ennen pitkää ja minä isompana ja vahvempana sain saksista pitäväämmän otteen, mutta huonoin seurauksin. Tappelun tohinassa ne osuivat siskon silmäkulmaan ja siihen jäi ikuinen merkki. Sisko huusi ja äiti taisi huutaa vielä enemmän ja minä taisin olla aika hiljaa. Sen jälkeen sakset olivat kaapin päällä ja niitä saimme käyttää vain valvottuna. Seuraavan kauppalareissun jälkeen kotiin ilmestyi pyöreäkärkiset sakset.

Joskus 1960-luvun puolen välin paikkeilla löysin ullakolta pussin jossa oli vielä noita sidontalankoja. Solmin pätkät yhteen ja virkkasin niistä kaksi liinaa. Äidillä oli näistä sanomista aika paljonkin - ajan haaskausta, ei voi käyttää, kun on solmut eikä solmut varmaan tule kestämään pesuja ja näyttävätkin kamalilta ja epäsiisteiltä, kaikkea hullutusta sitä pitää ihmisen lapsen keksiä, olisi pitänyt ajat sitten heittää pois tuommoiset pula-ajan langat ja....

Käytin näitä liinoja ekoissa omissa huusholleissani. Vuodet ja pesut tekivät niistä mukavan pehmeitä. Monenalista olen vuosien mittaan heittänyt pois, kun tilaei riitä, mutta nämä ei ole koskaan olleet uhanalaisia, vaan ovat aina muuttaneet mukanani, vaikka en ole näitä enää käyttänyt.

Ylemmässä kuvassa on yksityiskohta siitä toisesta (vino) ja tässä tämä onnistuneempi liina kokonaan.

Aiemmin kesällä osui lehtijutusta silmiini komentti joen vedestä. Nyt se on veden väristä (täällä ruskeaa), ennen sen väristä, mitä tehtaalla oli värjätty.