Laitoin eteisen seinään vanhoja kuvia ja petit point kirjomuksia. Valokuvista osa oli valkoisissa muovikehyksissä, jotka ärsyttivät päivä päivältä enemmän ja enemmän. Aiemmin ne jotenkin sopivat, silmä oli tottunut. Täällä ne tuntuivat olevan särö kokonaisuudessa (ei sama kuin ennen).
Hioin kehykset kevyesti. Maalasin ruostemaalilla. Siinä on kaksi maalia ja kokeilin ensin tietenkin sitä väärää, jonka sitten pesin pois. Ensin suditaan pintaan paksua rautamaalia ja annetaan kuivua tunti ja sit uusi kerros ja annetaan kuivua puoli vuorokautta. Laitoin vain kerroksen ja sit ruostutusaineen.
Ruostutusta olisi voinut laittaa toisenkin kerran. Mutta en näihin halunnut enempää. Minusta pinta oli liian karhean oloinen, joten laitoin siihen yhden kerroksen huonekalulakkaa.
Keskirivissä on ruostutett kehykset., Ylinnä kummisetäni, sit kummitäti (isän naimattomat veli ja sisko) ja alhaalla vanhempani. Siihen pitää tehdä uusi paspis, tuo vanha sopi hyvin valkoiseen kehykseen, mutta ei kovin hyvin tähän tummaan. Soikeat kirjonnat olen ostanut kirppiksiltä, kultakehyksisen täältä. Kosintatyön on kummitätini kirjonut nuorena (1930-luvulla), tykkäsin jo lapsena katsella sitä ja tädin kanssa kävimme siitä monia keskusteluja. Se oli mielikuvitustani kiehtova kuva ja täti oli hyvä kertomaan tarinoita. Joskus teini-iässä tein tuon yksinäisen tytön, kun sain tädiltäni vanhan kehyksen. Myöhemmin sain myös tuon tädin ompeleman työn. Vasemmassa alakulmassa on isovanhempieni peili, jonka sain kummitäditlä, kun se oli jo niin huono. Hän ei viitsinyt purkaa sitä, enkä mä halunnut purkaa kuin tilapäisesti. Raaputin tuon mustana näkyvän osan pois. Silloin en tiennyt/tullut ajatelleeksi, että tuo vanha peilien hopeointi ei ollut kovin terveellistä. Kun se leijaili ympäriinsä, niin varmaan myös hengitin sitä. Äiti-lapsikuvio on rikkinäisestä kirpparilta löytyneestä pienenstä pitsiliinasta ja taustalla on mustaa akrtonkia, että peilin kuviot ja pitsi erottuvat. Ja vielä tuo yksi...
Tässä oli jokin lehden kannesta leikattu kuva, ei ollut mahtunut kokonaan. Kerran kummitäti sanoi, että vie pois, hän ei jaksa tuommoista katsella enää. Vein, kun tykkään noista kuluneista vanhoista puukehyksistä. Kehyksen sisältä löytyi kummisedän pitkään kadoksissa ollut rippikuva. Täti oli halunnut mielestään kauniin lehden kannen seinälleen ja laittanut sen rippikuvan päälle. Kehystä setä ei halunnut, mutta kuvan kyllä ja joka kerta käydessäni, hän kaivoi kuvan esiin ja kiitti, että sai sen takaisin. Kuvassa ovat reunoilla kummini, isän toinen sisko ja pienin on isä parivuotiaana (nyt 85). Tapetit ovat isän isovanhempien makuuhuoneesta. Kun siellä tehtiin remonttia, olin jo aloittanut omien korttien tekemisen ja revin itselleni tapettipaloja niitä varten. Jotakin rippeitä oli vielä jälellä, kun laitoin tuon kehyksen. Ei ollut enää liiemmin valinnanvaraa eikä tuosta tullut kovin tasapainoinen, mutta en ole koskaan korjannutkaan sitä.
