Halusin keittiöön jotakin oranssia, muutakin kuin leikkuulaudan ja saksien kahvat. Halusin peräseinälle myös jonkin maalauksen. Se idea syntyi heti, kun näin keittiön eikä se jättänyt rauhaan. Alussa ajattelin jotakin unikkopeltoa tai vastaavaa. Luonnonkukkaniittyä. Monenlaisia ideoita pyöri päässä, mutta oikein mikään ei lopulta tuntunut toteuttamiskelpoiselta - liian suuritöinen. liian pliisu, liian suuri riski epäonnistua...
Kun kuopus loppukesällä ilmoittautui tänne muutamaksi päiväksi, niin ajattelin saavani apua. Kävimme hakemassa rautakaupasta purkillisen tummaa oranssia maalia. Tai niin luulin. Seinässä väri oli hehkuvan oranssi. Toisen maalauskerran jälkeen entistä enemmän. Väri oli kaunis, mutta olin silti aika pettynyt. Jätin hautumaan. Olin ajatellut joka tapauksessa tehdä siihen jotakin päälle, mutten ihan vielä. Mietin, että pitäisi käydä pesemässä rautakaupan maalimalleista vuosien sormenjäljet. Etenkin aurinkoisina aamuina oranssi haittasi, sen aikaa, kun aurikon apistoi siihen, se häikäisi ja värjäsi puoli asuntoa sävyihinsä.
Töpsöttelin joutohetkinä seinään erilaisia oransseja, keltaisia ja vähän kaapinovien vihreää. Kun niitä näytti olevan riittävästi, tein nyrkin kokoisen vaahtomuvipallukan ja töpsöttelin valkoista maalia koko seinän yli. Sitten kiedoin kapean telan ympäri paksua lankaa ja rullasin vielä sillä maalijälkiä seinään. Semmoisena se oli monta viikkoa.
Olin ajatellut laittaa tuohon mustavalkoiset grafiikat, mutta niiden laseihin tulee tuossa niin paljon heijastuksia, että päätin unohtaa koko jutun. Sen sijaan aloin maalata siihen köynnöstä. Ekan maalaussession jälkeen seinä näytti siltä, että kaivan esiin oranssin ja valkoisen maalitölkin ja alan ihan alusta. Sisko toppuutteli, sain pari vinkkiä ja maalasin lisää. Vielä koitan saada nurkkaan muutaman lehden, muuten alkaa seinä olla valmis. Nyt tykkään siitä itsekin. Edellisessä postauksessa näkyy seinää kauempaa.
Kun mulla on satulatuoli, pitää työpöydän olla hiukan tavallista korkeampi. Mulla on myös divarista hankitut laatikostot, joiden sokkelia on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Aluksi pöydän alla oli kolme ruukkua. Kahdet sopivan korkuiset löytyivät ja näiden väri sopi paremmin komeroiden oviin. Mutta ruukut liikkuivat ja kun pöydällä on tietokone, niin pelko koko systeemin romahtamisesta alkoi kalvaa mieltä.
Etsiskelin sopiva jalkoja, mutta en löytänyt kuin yhdet muuten oikein hyvät, mutta niiden lyhentäminen olisi ollut mahdotonta. Harmittelin, että muutossa meni muutama laatikollinen kirjoja yhden kaupungiosayhdistyksen kirjastoon. Ja taas kerran oli siskolla sama idea ja apu toteutukseenkin. Hänellä oli kirjoja pakattuna, kunhan joku vain huolisi. Kirjakerhokirjoja on tosi vaikea saada minnekään. Sain kkaksi pinoa kirjoja, valmiiksi sopivaan kokon mitattuina. Liimasin ne kansista yhteen. Ylä- ja alapuolella on liukuestemattoa. Nämä pysyvät toivottavasti paikoilaan apremmin kuin ruukut.
