Parveketta postailen tänäänkin, se on mun lempparipaikka ja vielä siellä tarkenee juoda aamukahvitkin. Kun pitää alkaa kääriytyä huopaan, että tarkenee istua, niin aamulehden luku ei ehkä onnistu hyvin. Oikeasti olen nyt jo useammin keittiössä kuin parvekkeella. Herään aikaisin ja keittiön ikkunasta näen auringonnousun. Parveke lämpenee päivällä, sinne voi rauhottua illalla katselemaan auringonlaskua. Tänään levittelin sinne vanhan räsymaton.

Edellisessä postauksessa näkyvä renginkaappi kokonaan. Lapsuudenkodissani oli näitä kaksi. Isän kummisedän tekemä - se on nyt siskon mökillä ja siellä pikkumökissä, joka nyt on mun käytössä. Tämä isompi on mulla. Se oli huonossa kunnossa ja oli jo saanut klapituomion, mutta halusin sen. Isä teki siihen puuttuvat osat ja maalasin kaapin. Siitä on noin 20 vuotta. Alussa ovissa oli kukan lisäksi vain ohut vaaleansininen raita, töpöttelin siihen noita sinisiä joku aika sitten. Kaapin jalkoina on pari tiiliskiveä.

Ovien kuviot tulevat vanhasta mammani piimäkannusta. Piimää haettiin kellarista kannullinen kerrallaan. Jos kannu ei tullut tyhjäksi, sitä säilytettiin eteisessä kaapin ja seinän välissä. Tuo kannu oli jonkinlainen intohimo mulla jo hyvin pienestä lähtien. Olin lihava vauva, äiti sanoo, että oli sama kierinkö vai kävelinkö. Kannun ja mun yhteinen historia alkaa jo kierintäkaudelta. Siihen aikaan samassa taloudessa asuivat isäni vanhemmat, naimattomat sisko ja veli (kummini, molemmat) sekä vielä silloin meidän perhe. Jos keittiön ja eteisen välinen ovi oli unohtunut auki, olin aika vikkelästi kierinyt kannun luo ja kaatanut piimät lattialle. Säröistään huolimatta kannu oli käytössä vielä pitkään seuraavallakin sukupolvella. Kerran, kun piipahdin tervehtimässä, kummisetä oli muuttamassa kaupunkiin ja hajottamassa vanhaa huusholliaan. Lähtevien joukossa oli myös tuo kannu. Sanoin, ettei sitä voi heittää pois. Hän sanoi, ettei voi yhdelle kummilapsistaan antaa vanhaa tavaraa enempää kuin muillekaan ja lukumääräisesti kaikki ovat koko ajan saaneet saman verran. Olin vähän tyrmistynyt - voi heittää roskiin, muttei antaa muistoksi! Kaivoin taskua, löysin 50-pennisen ja sanon, että siinä on se mitä nyt on rahaa mukana. Se riitti. Pennilläkin olisin saanut, jos olisi ollut ja nyt hänellä oli puhdas omatunto, kun olin ostanut kannun eikä hän antanut yhdelle enemmän kuin toiselle.

Pyöreän metallikehyksisen peilin löysi tätini roskiksestaan ja toi Tukholmasta Suomeen. Niiden taloyhtiön roskishuone on melkoinen aarreaitta. Sieltä on tullut monenlaista tädin kotiin ja lomamatkoilla myös Suomeen. Kun suomalaiset nimet eivät ole olleet kvoin tunnettuja siellä, niin tädillä on mm. Pentikin mukit, joita hän raaski kaksi ostaa täällä käydessään ja neljä vielä paketissa olevaa löytyi talon roskiksesta. Sieltä on löytynyt suomalaisia astioita, maljakoita ja kynttilänjalkoja - monet vielä alkuperäsisssä paketeissaan. Täällä niitä metsästellään kirppareilta ja maksetaan huikeita hintoja.

Kukkapylväs on isäni tekemä ja ruukku sen päällä on löytynyt tanskalaisen pikkukylän kirpparilta noin neljännesvuosisata sitten. Alkukesällä paahtunut papinkaura on alkanut kasvaa uudelleen ja katajakin selvisi paahteista melko ok. Yksi iso oksa siitä kuivui.