Kyllä aika kuluu vikkelään. Taas on viikonloppu ja huisketta huomenaamusta sunnuntai-iltaan asti. Enkä tässä laakereillani ole huilinut koko viikkona. Päivällä en ehtinyt edes syömään ja illalla en voinut lähteä syömättä vesivyöjuoksuun, joten se jäi nyt väliin. Vierivä kivi ei sammaloidu...mutta voi tietty kuolla nälkään...

 

Ikkunan poka on melko iäkäs. Piti oikein soittaa äidille ja kysellä varmistuksia, kun alkoi itseäkin epäilyttää. Tuntihan siinä meni, kuulin tarinaa ikkunasta ja paljosta muusta. Kun äidille soittaa, tuntuu usein, ettei se olisi saanut puhua kuukausiin kenenkään kanssa eikä usein tarvi miettiä mitä sanoisi, mutta jos ei mitään pääse väliin ynähtämään, niin se kysyy onko siellä enää ketään.

Pokan tekovuodesta en tiedä, ehkä silloin, kun siitä tuli eteisen ikkuna vuonna 1925. Uusiokäyttöä odottamaan se on siirretty 1950-luvun lopulla tehdyssä remontissa. Samalla siirrettiin ulko-ovi toiselle seinälle, uusittiin portaat ja ovet, kun äiti halusi lukittavan oven. Porras oli pyöreäkulmainen, kylän ensimmäinen betonista valettu ja ihmiset kävivät sitä katsomassa. Minusta ihmiset olivat vähän hassuja, mutta toisaalta olin ylpeäkin, että sitä niin ihailtiin. Siinä uuden oven kahvassa kävin kokeilemessa, tarttuuko kieli pakkasella metalliin. Äiti moitti verihuulista siskoa samasta asiasta ja mun piti mennä näyttämään siskolle, ettei kieleni tartu...auts!  Pöljäkerroin ei ollut lähellä nollaa!

Mulla on ollut tuo poka yhden jos toisenkin kodin seinällä 1970-luvun alkupuolelta asti. 

Mulla se on ollut yhden jos toisenkin kämpän seinällä 

Hyllynä oleva naulakko on tiettävästi ainut isän isän tekemä puutyö. Pelastin, kun se oli menossa saunapuiksi. Maljakon tulppaanit olen saanut kuopukselta syntymä- ja äitienpäivälahjoina. Kuopus piirsi mallin, joku muu sahasi ja kuopus väritti ne vesiväreillä. 

Lapsena olen käyttänyt tuota silitysrautaa ja kokeillut myös miltä näyttää raudanpohjan muotoinen kuva esiliinassa.

Hyvää viikonloppua!