Vihdoinkin kotona! Vaikka onkin pari nautinnollista reissua takana niin kyllä kotonakin on mukava olla. Eka päivitys tauon jälkeen tulee tästä myöhemmästä reissusta. Olin lähdössä aikaisin eilen Espooseen ja Kakkosen perheen kanssa Isoon Vasikkasaareen, mutta kun sekä pojalta että miniältä oli tullut viestit, että menisin jo perjantaina, niin aika äkkiä tuli pakattua parin päivän kamppeet reppuun ja menoksi. Bussiin tuli vielä tekstiviesti .gjmwtpmdja.gpmwtjda.gtxndb,gr* t: Elli... ja näiden jälkeenhän mummu leijuu pilvissä...

Pieni säävaraus meillä oli, mutta aamulla vilkuilu pilvien välistä näkyviin pieniin sinisiin aukkoihin ja vahva usko, että poutaa riittäisi neljään asti, sai kuitenkin lähtemään liikkeelle. Vasikkasaari on yksi Espoon ulkoilusaarista, sinne pääsee reittiveneellä. Me lähdimme alkuun Otaniemestä ja katselimme tunnin verran rannikkoa meren suunnalta. Rantapuiston nurmikolla ja tiellä tepasteli hanhia. Pienten liukumiinojen tiheys oli melko suuri, kengänkokoisia aukkoja onneksi löytyi vielä. Odotellessa tuli mieleen, että laivan henkilökunnan ehkä kannattaisi varata aikaa pienelle haravanheiluttelulle, niin odotuspaikka olisi siistimpi ja miellyttävämpi.

 

Pikkuneidin aamupala jäi houkuttelupuheista huolimatta melko niukaksi, joten saaressa aloitimme retken etsimällä lähimmän keittokatoksen. Hyvät evääthän on yksi parhaista retkien anneista! Katoksen vieressä oli nurmikenttä ja leikkipaikka, sekä vesivessa. Muihin katoksiin ei tullut vettä ja niissä oli puuceet. Ihan siistejä kaikki, ainakin noin viileällä, kun väkeä oli vähemmän liikkeellä.

Keinutessa ruoan odottelu sujui helposti. Ellin lemppari oli lautakeinu ja paras keinuttaja äiti, joka osasi keinuttaa sopivalla rytmillä niin, että tuli hyppyvauhti. Kyllä mummukin pääsi keinuttelun iloista osalliseksi sen verran, että tuntuu sekä käsissä että jaloissa.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa ikiliikkujallamme on käpyjäätelö.

 

Vatsat täysinä kelpasi lähteä kiertämään saarta ja etsimään näkötornia. Välillä paistoi aurinkokin, mutta kovin helteiseksi ei ilmaa voinut sanoa. Tuuli oli kylmää siellä mihin se osui. Mutta kuten edesmennyt Tarmo Manni on joskus sanonut: Ei ole huonoja ilmoja, on vain väärin valittuja vaatteita.

 

Kallioita valtaava rahkasammal toi mieleen kellanvihreän uretaanivaahdon. Vähän kauempaa katsoessa sen näytti oikeastaan aika epämiellyttävältä, jotenkin luontoon kuulumattomalta. Pinta näytti liian tasaiselta ja jotensakin sairaan väriseltä. Vihreästä sammalmatosta ei tule samanlaista mielikuvaa.

 

Polun varren mustikoissa oli jo raakileet, puolukat olivat vasta kukassa.

 

Kakkosen lempituoksu luonnossa on suopursu. Sitäkin saarelta löytyi pienellä alueella.

 

Näkötornista katselimme Espoon ja Helsingin rantaa, tiedettiin ja arvuuteltiin näkyviä maamerkkejä.  Toiseen suuntaan näkyikin lähinnä puunlatvoja ja taivasta.

 

Aurinko ja tuuli saivat (jonkun)heinän näyttämään silkkiseltä.

Karhunsammal.

Tärkeä osa retkeä on maukkaat ja riittävät eväät. Välipalalla nautimme muhulaisesta leipomosta tuliaisiksi ostamaani ruisleipää ja teetä. Teeseuraan liittyi myös käpylampaita ja lehmiä. Näkötornin luona oli ollut myös kolmijalkainen pitkäsäärinen kyborgilammas. Se jäi sinne odottelemaan seuraavia kulkijoita. Pikkuneidin leikeissä käpyeläimistä tuli aika pian jalattomia, mutta tämä pöydän kulmalle hypähtänyt oli turvassa hyvän tovin.

 

Kurjenmiekat ovat usein paikoissa, joissa niitä ei voi käydä tutkimassa läheltä. Nyt ainakin reunimmaiset olivat niin kuivalla maalla, että lenkkareillakin pääsi ihan lähelle.

 

Kolmen maissa tihutti hetken aikaa vähän vettä, joten selvisimme kuivina kotimatkalle. Veneilyn jälkeen pieni kävely Haukilahden halki, muutama pysäkinväli bussilla ja sitten tiemme erosivat. Bussi Hesaan tuli samantien, toivottavasti Kakkosen perheenkään ei tarvinnut pitkään odotella omaansa ja ehtivät ajoissa saunaan.