jätti jälkeensä hiljaisuuden ja kovan ikävän. Vaikka kuopuksenikin oli jakamassa touhuaikaa, niin iltaisin olin kieltämättä aika sippi. Mutta aivan ihania päiviä!
Torilla käyntiin mulla menee noin puoli tuntia, jos tiedän valmiiksi mitä haluan. Mutta ainahan siihen saa kulumaan enemmänkin, siellä on kiva kuljeskella ja katsella. Ellin kanssa saimme kulumaan siihen yli kolme tuntia. Oli paljon ihmeteltävää ja syötiin välillä herneitä, että jaksettiin. Herneiden syöntiin tuli uutta intoa, kun yksi herne kierähti maahan ja sanoin, ettei sitä oteta enää omaan suuhun vaan se menee linnuille. Hetken päästä varpunen tuli nappaamaan sen ja lensi kukkapenkkiin makustelemaan. Penkillä helisi nauru ja taisi siinä sit muutama herne tipahtaa kivetykselle ihan tarkoituksellakin.
Loput toriostokset kannoimme kotiin. Iltapäivällä ne pakattiin reppuun ja lähdimme huvimajaan puistovälipalalle. Kolmevuotiaalla on aika valtava mielikuvitus ja leikin näyttää saavan aikaan melkein mistä vain. Puistossa juostessa muljahti nilkka ja määräsin hieman rauhallisempaa menoa. Ja kun nilkkaa näytti aristavan välillä, niin kielsin juoksun kokonaan. Siitä seurasi sitten se, että kannoin tytön kotiin. Ei kovin pitkä matka, mutta näköjään ei sylissäkään voi olla paikoillaan, kun on niin paljon uutta katsottavaa ja muillekin näytettävää joka puolella. Ehdotin kävelyä, mutta ei voinut, kun jalkaan saattuu. Mummulassa alkoi taas aika vipotus edestakaisin ja aika pian Elli kiirehtikin kertomaan, että jalka on jo ihan kunnossa. Hyvä niin. Jäi kuitenkin vähän huijattu olo :) Isänsä kertoi, että "Elli jaksaa juosta, muttei kävellä".
Hoputtelin pihan hevoskeinusta sisään syömään, kun oli jo kotiin lähdön aika lähellä. Elli keinutti hevosta hurjempaan vauhtiin ja sanoi menevänsä autolla. "Voi että, eväät unohtuivat jääkaappiin!" Vauhti pysähtyi ja Elli kipaisi liukumäen päälle jääkaapille, peruutti portaat alas, vei eväskorin takakonttiin ja jatkoi matkaa.
Bussi oli ihan täynnä ja kun setä taisi ehdottaa, että istutaan peräkkäin, niin Elli alkoi itkeä ja säntäsi samantien etuovelle. Onneksi näin sen ja sain portaissa kopin, kun se hyppäsi kauhuissaan bussista ulos. Itku loppui, kuin leikaten, kun sanoin, että Elli voi istua setänsä sylissä. Ovat onneksi hyvät kaverukset.
Elli haluaa aina kävellä portaat. Niin minäkin, joten ei tullut kinaa siitä. Minusta ovet ovat samanlaisia, mutta ekana iltapäivänä Elli tiesi montako kerrosta vielä on alas- tai ylöspäin.
"Mummulla on sydänasunto."
