lasten ja lähisuvun kanssa. Osan kanssa aloitimme jo perjantaina puolilta päivin. Poikien ja perheiden kanssa vietimme aikaa enimmäkseen Venesillan leirintäalueella. Ministi varustetut pienet siistit mökit, mutta poudalla tila riitti ihan hyvin, kun mökkejä tarvittiin vain tavaroiden säilyttämiseen ja yöpymiseen. Alussa vain osa salaattitarvikkeista mahtui jääkaappiin ja loput jäivät kylmälaukkuun. Onneksi. Pienimmällä säädölläkin meidän jääkaapissa kaikki oli hyhmässä, juuri ja juuri jäätynyttä, joten osa salaateista meni pilalle. Alueella on monta grillauspaikkaa ja yksi iso, jossa on katos.
Ei ollut tukahduttavan kuumakaan, kun tuuli puhalsi järvenselän yli. Aamulla ekaksi uimaan - myös koira, joka vasta viime kesänä keksi, että se onkin tosi kivaa. Kauhoi edestakaisin yhtä kauan kuin muutkin, vähintään puoli tuntia. Kun kerran oli tulossa rantaan ja kuuli emännän kutsun, niin painui kiireesti takaisin veteen. Lopulta esikoinen ui siksakia koiran edessä ja ohjaili sen niin lähelle rantaa, että omat jalat yltivät pohjaan ja sai napattua koiran kainaloonsa.
Aamu- ja iltapesu-uinnit, iltapäivien hienpoistouinnit. Vesi oli päivä päivältä lämpimämpää, silti kuitenkin ilmaa viileämpää ja etenkin tuulisina päivinä virkisti hyvin. Perjantaina ja lauantaina oli aallokkoa. Kun parinakymmenenä vuonna on tullut paljon leikittyä meressä, niin ihan pakko oli nytkin lähteä aaltouinnille. Muutaman vesihörppäyksen jälkeen tekniikka piti hiukan opetella uudestaan, kun suolainen ja makea vesi kantavat eri tavoin.
Uitiin, syötiin, uitiin, syötiin, uitiin... Mutta välillä piipahdettiin metsässäkin, Saaren kansanpuistossa.
Luonnossa ruoka maistuu paremmalta, joten eväät oli mukana ja taas syötiin. Harju laski jyrkästi polun molemmin puolin.
"Hei katsokaa, täällä on mustikoiden pesä!" Tyhjennyttyään voileivistä, eväspussit täyttyivät mustikoilla. Niitä oli polun molemmin puolin runsaasti.
Näkötornista avautuivat näkymät Tammelan metsien ja vesien ylle. Kun aikuisten miesten sisään usein jää ripaus pikkupoikaa ja ne ottavat joskus hetkeksi vallan ja pitipä kokeilla sitäkin, saako tornin heilumaan. Onnistui! Kun oli kokeilussa mukana tekijäporukasta ulkopuolisena, niin tuntui kieltämättä vähän ilkeältä. Kun olimme koko sakki (9 + koira) tornissa, niin sen ylätasanteella oli melko ruuhkaista.
Metsässä mukaan lyöttäytyi yksi vapaamatkustajakin. Joku neljästä maassamme viihtyvästä turkkilolajista, parisenttinen. Ötökkä-kirja: "Tuntosarviensa herkän hajuaistin avulla ne haistavat kuolleen raadon jo kaukaa." Aika hikinen metsäreissu - taisi sekoittaa turkkilonkin hajuaistin :)))
Elli ohjelmoi koko porukkaa, niin että tuskin kukaan tunsi oloaan tylsäksi. Saippukuplia lensi monet kerrat ja yksi jos toinekin pääsi kokeilemaan niiden puhaltamista. Saippualiemen sai täyttöpullosta ja siitä tuli kuplia paljon runsaammin kuin tiskiaineliuoksesta. Lapsuudessani lenkki tehtiin heinänkorresta ja oli aika luksusta, kun serkkupoika väänsi meille semmoiset ohuesta rautalangasta. Perheen iltatähti sai aikanaan jonkinlaisen muovihärpäkkeen.
Valmiina, paikoilla, NYT! Ylämäkijuoksua.
Tätä houkutusta ei ollut, ennen kuin muutamaa pikkupoikaa katsellessa kysyin Elliltä, onko hän koskaan hyppinyt tramboliinissa. Ei. Eikä siitä sit sen enempää. Mutta kun pojat lähtivät, niin Elli halusi hyppimään. Äitinsä ei siitä kovin innostunut, mutta kun uhmaikäisen suu vääntyy neliöksi ja sieltä purkautuu paha parku, niin joskus voi päästä vähemmällä kun antaa periksi. "..kun mummukin kysyi olenko ollut siellä ja piti sanoa en..." Hyvin varovaisia askelia aluksi, sitten vähän heijaamista, mutta eipä kauan kestänyt, kun pikkuneiti oli perillä laitteen jujuista ja kohta onnistuivat hypyt ja pyllähdykset ihan mallikkaasti.
Sitä saa mitä tilaa. Synttäreiksi halusin metsään poikien ja perheiden kanssa. Tai jonakin viikonloppuna, joka sopisi kaikille. Parempaa ja rakkaampaa lahjaa en olisi voinut saada. Hiukan tuosta tingittiin - olimme leirintäalueella, että sai mukaan myös hänet, joka tulee telttaan vasta sitten, kun sinne tulee juokseva vesi.
Sunnuntaina puoleen päivään mennessä piti luovuttaa mökit ja lähdimme joukolla ajelemaan siskon mökille iltapäiväkahville. Siellä oli oma lapsuuden perhe ja siipat eli viikonloppu jatkui oikein rattoisana.
Iltatähden jalka.
Kymmenen vuotta sitten päätin, etten enää järjestä minkään sorttin synttäreitä, en isoja enkä pieniä. Kun kevään kyselyihin vastasin, ettei juhlia tule, niin lähisuku pyysi varaamaan kalenteriin viime viikonlopun. Olin ajatellut, että olen synttäreistä ihan hiljaa, kukaan ei muista ja seuraavalla viikolla käyn ostamassa baskerin ja vaalean poplarin ja syksyllä alan käydä bingossa. Taidan tuon hankinnan kanssa odottaa kuitenkin vielä ainakin seuraavat kymmenen vuotta...
