Kurssin ajan asuin Kakkosen perheessä. Aiemmin oli ollut kyselyä telttaretkestä, mutta kun olisi pitänyt jäädä siihen heti kurssin perään, niin olisi pitänyt olla mukana makuupussi, teltta ja muuta retkikampetta, joten en lupautunut mukaan. Espoossa selvisi, että retki typistyy yhteen päivään eikä mennä hankalaan maastoon. Sain lainaksi tuliterän oranssin jopon ja kumisaappaat, sadetakki oli matkassa muutenkin, joten jäin sitten vielä retkeilemään vaikka lauantai-iltapäiväksi oli luvattu sadettakin. Lopulta kuitenkin apistoi aurinko.
Aamulla pakattiin mukaan ruokaa ja polkaistiin Kakkosen ja Ellin kanssa treffipaikalle odottamaan 2Kiloa ja kuopusta. Siitä sitten kovasti mutkikkaasti Luukkiin. Aina, kun piti valita kahdesta tiestä, nuoret valitsivat sen, jossa on isompi mäki. Mietin moneen kertaan, miten joku voi osata niin monesta risteyksestä valita oikean. Vajaan parin tunnin ajon jälkeen parkkeerattiin pyörät ja jatkettiin jalkapatikassa.
Aarnimetsää.
Halaus.
Ravinnonhakuverkosto. Juurien päällä piti kokeilla myös juurikävelyä eli päästä mahdollisimman monta askelta juurta pitkin.
Hei, tulkaa hyppäämään mun perässä tästä kannolta...tästä kiveltä! Ja näitähän riitti, isoja ja pieniä.
Kun nuoriso laittoi ruokaa, etsimme Ellin kanssa katselusieniä. Sammalten välistä pilkistäviä pikkiriikkisen pieniä, joille piti ihan leperrellä. Kukkamaisen kauniita, hämärässä metsässä kauaksi loistavia valkoisia ja hentoja sateenvarjon näköisiä sieniä.
Mukana olleiden kulinaristien ehdotuksesta retkiruokana ei ollut pikaisesti lämmitetty hernekeitto tai nuotiolla poltettu makkara. Käytössä olisi kaksi retkikeitinsysteemiä, joten voisi laittaa kunnon ruokaa. Pilkkomis- ja paistamisurkan jälkeen oli aika nauttia retkimenuusta. Nallemakaronin kyytipoikana oli paistettua sipulia, herkkusieniä, kesäkurpitsaa, paprikaa ja nakkeja, joiden soosina oli tuorejuustoa. Mmm...mahtavan maukasta!
Pienessäkin maapalassa jaksaa kasvaa iso puu. Haukjärvi.
Lumme.
Puulle ehkä tukalaa, kun runko oli täynnä jotakin vikaa. Tästä tuli mieleen, että näistä olisi voinut lähteä maailmalle lauma örkkejä.
Lahopuun oli vallannut jokin värikäs. Levä? Sieni?
Tuulten ja sateiden muovaama sydän.
Kovin montaa rakkaassa seurassa tehtyä metsäretkeilyä mukavampaa asiaa en tiedä!
Kotimatkalla oli edelleen mäkiä, mutta ehkä enemmän ala- kuin ylämäkeä. Espoosta lähdin samantien kohti kotia. Bussissa pysyin hereillä Forssaan asti, jotenkuten. Jos olisin nukahtanut, oli olemassa ystävän noutolupaus - kunhan en nukkuisi Poriin asti. Loppuilta menikin sitten melko lyhyen kaavan mukaan ja yön nukuin niin sikeästi, että luultavasti olisi voinut purkaa talon ympäriltä, enkä olisi tiennyt siitä mitään.
