on riittänyt. Viime viikolla läheisessä isossa tyhjässä tilassa oli tehtaan vaatemyynti. Siellä tuli piipahdettua useamman kerran. Lähinnä bleisereitä, takkijakkuja ja toppeja, vähän hameita ja housuja. Paljon isoja kokoja, joten sisko päätti, että äidinkin pitää päästä sinne ja nyt olisi vanhemmilla hyvä tilaisuus kokeilla kuinka taksisetelit toimivat muillakin kuin kauppareissuilla ja täällä käynti olisi nipin napin sallittujen kilometrien rajoissa. Sisko luuli pääsevänsä siivoamisesta, kun ilmoitti, että ollaan sit meillä - mun piti joka tapauksessa raivata viikonlopuksi muutama levällään oleva projekti sivuun. Mutta eihän se niin mennyt, kun taksia tilatessa oli jo ehditty sanoa siskon osoite. Ähäkutti!!! Isä luuli tulevansa ruokakauppaan - äiti oli puhunut vain isosta kaupasta. No, kauppahan tuokin. Isähän sitten arvosteli kaikkea mitä äiti vähän pidempään katsoi ja piti hintoja hirmukalliina- 10, 20, 30 e tai puoleen hintaan. Lopulta sisko ohjasi isän miehille varattuun pöytään lukemaan lehtiä. Sekään ei riittänyt pitämään häntä pois kommentoimasta. Olin jo muutaman vuoden etsinyt kirkkaanpunaista bleiseriä, kun edellinen metsittyi pitokelvottomaksi ja heitin pois. Nyt löysin, lähdin kassalle ja nappasin isän mukaani. Lähdimme laittamaan ruokaa ja niin äiti ja saivat tehdä ostoksia rauhassa. Kuvan toppi on myös hankinta tuolta vaatemyynnistä. Äiti ja sisko löysivät enemmänkin mieleisiään. Kun en halua mustaa (menettelee), enkä harmaata, enkä vihreää tai violettia, sininen syö värin poskista, ei myöskään... Siis kun haluan aina vain punaista, eikä se ole läheskään joka vuosi muodissa. Kauppojen tangoissa on yleensä pelkästään muotivärejä. Tämä talvi on vaatevärien suhteen ollut todella masentava mulle. Punaiset hankinnat pitäisi tehdä silloin, kun niitä saa.

 

Perjantaina kuului jo vähän aikaa paljon odotettu uutinen: esikoisen perheeseen syntyi esikoinen, poika. Yhtä pitkä kuin isänsä, painoi 30 g enemmän ja syntyi samaan aikaan vuorokaudesta (12 minuuttia aiemmin) kuin isänsä. Ystävätär oli tulossa hakemaan yhtä kirjaa ja sain samalla mummukukat. Ja vielä: poika ja pappa olivat samanikäisiä saadessaan esikoisensa.

Kun aikanaan sain ensimmäisen orkidean 1970-luvun alussa, niin sen toi tämä samainen ystävätär. Kukka oli paljon pienempi, aniliininpunainen ja se kesti ja kesti, melkein puoli vuotta. Minusta oli aivan ihmeellistä, että se vain kukki viikosta toiseen, vaikka oli talvi ja pimeää. Vaatimaton huonekasvikirjani ei lupaillut sille loistavaa tulevaisuutta tavallisessa kotihoidossa ja niinhän siinä kävi, että vähitellen kasvi riutui hengiltä.

Viime jouluksi saamani orkidea alkaa olla nyt tässä jamassa eli aika pian on ensimmäinen kukka auki. Monta orkideaa on tässä välissä kokenut tuon ihan ensimmäisen kohtalon. Tätä en ole yrittänyt hoitaa. Viikon parin välein olen nostanut sen hetkeksi tiskialtaaseen kylpyyn. Kesän se oli paahteisella ikkunalla, mikä senkin piti olla surmanloukku tuolle, mutta eipä näyttänyt välittävän. Lannoitettuna kukkia olisi voinut tulla enemmän, mutta enhän mä uskonut, että tuo oikeasti voisi pysyä edes hengissä saati sitten kukkia.

Lauantain lakkiaisista seuraani jäi Elli eikähän siinä mummun tarvinnut paljon miettiä mitä tekisi. Aika kului kuin siivillä. Mietin, missä olisi lähin pulkkamäki, mutta tyttöhän näki sopivan heti ovelta. Leikkipaikan viereen oli työnnetty pihan lumet ja joku oli jo tehnyt lapiolla portaatkin valmiiksi. Piirreltiin, väritettiin, luettiin, leivottiin ja häärittiin muutenkin keittiössä...  "Neljävuotias on jo iso ja reipas ja osaa monenlaista."

Sunnuntaiaamuna heräsimme samaan aikaan ja Elli vetäisi kiireesti peiton päänsä yli. Kesti hyvän tovin ennenkuin tyttö suostui nousemaan sängystä. Illalla hän sanoi, että voisin seuraavana aamuna laittaa silmälasit päähän ennen kuin hän herää, niin sitten häntä ei ujostuttaisi. Tehtiin niin ja oltiin kavereita heti aamusta alkaen. Lettien teko ei heti onnistunut ja lopputulos oli jotakin lähempänä isän tekemää kuin äidin hienoja lettejä. ...mutta mummulla on ollut vain lyhyttukkaisia poikia ja letitystä olen harjoitellut lähinnä pullataikinalla.

Vanhemmat saivat viettää laatuaikaa toisilleen ja se mikä oli heiltä poissa sai täällä minulle laatuaikaa. Ja muuten - mitähän se on se laatuaika? Eikö se lopulta ole kaikki ne hetket, jolloin olo tuntuu hyvältä.