Tämä valmistui jo reilu viikko sitten. Kolmet kuvat olen ottanut enkä hyviä näytä saavan millään. Valkoisen kuvaamisessa on vielä paljon harjoiteltavaa (siinäkin).

Vasemmalla edestä ja oikealla taustaa, kahta luonnonvalkoista ja valkoista lakanaa. Kirpparipöytäliinan uusi elämä ja sen taustalla mummun vanhaa rouheaa lakanaa. Idea on keskieurooppalaisen linnan sängyn päädystä. Siinä kuvio oli vaakasuuntaan ja symmetrinen, tuohon sovelsin mallia omiin tarpeisiini. Piirsin kuviot, ompelin tiheällä suoralla tikillä viivoja pitkin, leikkasin kuvioiden keskiosat pois ja huolittelin niiden reunat applikaatio-ompeleella. Aloitin värikkäämillä langoilla, mutta aika pian purin ne pois ja vaihdoin melko värittömiin.

Haihtuva tussi oli aika hanakasti kiinni tuossa pohjakankaassa. Sumutuksella se levisi paksuiksi viivoiksi, mutta ei hävinnyt. Kuivana näkyi viivanpätkiä ja kosteana lähes yhtenäistä viivaa. Lopulta kastelin työn läpimäräksi ja kuivattelin tasaisella alustalla. Viivatkin hävisivät - ainakaan kuivassa työssä eivät enää näy.

Jossakin vanhassa Tilkkulehden jutussa oli näyttelystä Yhdysvalloissa. Siitä luin, että työn pitäisi olla semmoinen, että sen voi periaatteessa ripustaa kummin päin vaan - ainakin isoissa näyttelyissä on riski, että se ripustetaan keskelle huonetta ja tausta näkyy myös. Siitä lähtien olen yrittänyt pitää kiinni tuosta periaatteesta ja jos taustaas on kuviollinen kangas, koitan löytää semmoisen, joka jatkaa etupuolen tunnelmaa.

Tikkauksessa tulee kolmiulotteisuutta, pitsissä näytti tulevan enemmän kuin sileässä kankaassa.

Työn nimi on Juhannusruusu ja koko 38x98 cm. Ajattelin tuon eteisen oveen, kun se on tummansininen, taloyhtiön omaisuutta eikä sitä saa maalata. Koitin ruinata lupaa, koska oven tummuus ahdistaa mua, mutta isännöitsijä oli tiukempi ku minä ja niin ovi pitää alkuperäisen värinsä. Jos ovien ulkopuolelle voi ripustaa kransseja, niin ajattelin, että ehkä sisäpuolikin kestää pienet naulanreiät.