Viime kesänä esiteltiin paikallislehdessä kaupungin puistoiksi luokiteltavat alueet. Yksi jäi houkuttamaan erityisen paljon. Vaikka olin päättänyt käydä siellä pikaisesti, en kuitenkaan saanut sitä koko kesänä valloitetuksi.

Eilen suuntasin polkupyöräretkelle Salmistonmäelle. Paikalla on pitkä historia, ensimmäiset maininnat siitä ovat jo 1480-luvulta, sieltä on löytynyt esihistoriallinen asuinpaikka, keramiikan perusteella varhaismetallikaudelta 1500 – 500 eKr.

Salmistonmäki on kallioketo. Täällä on karja laiduntanut 1990-luvulle asti ja 2000-luvulla aluetta on alettu hoitaa. Siellä on useita perinnemaisematyyppejä: kallioketo, rantaniittyjä, hakamaa ja metsälaidun, arvokas kohde sekä maisemallisesti että kasvien kannalta. Keto on hyvä elinpaikka perhosille ja muille pienille.

Mänty oli matala ja tiivis.

Korkeimmalla paikalla kökättää lintutorni. Sieltä näkyy Loimalammi, yksi arvokkaimmista Hämeen lintualueista. Muutaman epäonnistuneen pelloiksi kuivatusyrityksen jälkeen, alue jätettiin rauhaan. Nyt se on kasvillisuudeltaan rehevää ja lammi on kasvanut lähes umpeen. Avovesialuetta on enää vähän keskiosissa.

Lintujen laulua oli ilma täynnä, mutta näin vain muutaman räksän variksen ja ylilentäneen lokin. Ruoasta ei linnuilla tänä kesänä ole pulaa - ainakaan hyönteissyöjillä. Kun työnsin pyörää opastetaulun taakse, oli paljaat sääret hetkessä täynnä verenhimoisia hyttysiä, hyttysiä näkyi enemmän kuin paljasta ihoa. Siitä pahimmasta tilanteesta ei kantti kestänyt odottaa kameran esiin kaivamista :)

Polven värikirjoa. Koko talvena en kaatunut liukkailla kertaakaan, sitten kesällä pitää osua sateen jälkeen savikokkareeseen ja lentää rähmälleen. Kuljin jokirannassa, sivullepäin horjahtaessa olisin joutunut miettimään, miten pääsen kivetyn törmän yli kuiville.

Kirvelevin säärin kotiin polkiessa päätin, että seuraavalle käynnille varaan pitkälahkeiset housut ja pitkähihaisen paidan, kumisaappaat ja hyttyskarkotetta. Lehtijutusta jäänyt kiinnostus vain kasvoi eilisen käynnin aikana.