Toistakin kurssityötä aloitin Wetterhoffin kurssilla. Tai siis jo hyvissä ajoin - alkukesällä ja siitä piti tulla jotakin silloin heti. Nyt on yhtä pikkukorjausta vaille valmis.

Kaiversin mattoveitsellä kolon vanhaan kirjaan, kannesta kanteen. Sivuista jäi noin parin sentin kehys ja sydän. Jäljellejäävästä osasta halusin etukantta lukuunottamatta jonkinmoisen köntsän, joten porasin "tikkausreiät" koko kirjan läpi. Alla oli levynpala ja kirja siinä liimapuristimilla kiinni. Parimilliset terät kesti minkä kesti - muutaman reiän ja kun olivat molemmat katkenneet, hain kaupasta kolmemillisiä. Yhdellä niistä pärjäsin loput reiät.

Kauraryynipurkista tuli rei´itykselle kaava. Kuvassa on yksi pois leikattu osa. Kuva, jossa näkyy kirja koloineen ja reikineen, on jossakin. Painomustealueelta tuli harmaata pölyä ja reunoista valkoisempaa.

Olin repinyt kirjan poisto-osat parin sentin suikaleiksi ja kierittelin rullille koloon. Niitä pitäisi olla lisää ja käytössä olisi myös yksi vanha oppikirja, joten tämä alkoi kulkea työnimellä "Tiedonjano". Juuri silloin en ehtinytkään jatkaa ja niinpä jano jäi pariksi kuukaudeksi odottelemaan täydennystä. Mietin jotain sinisiä organzoja ja sinistä itsevärjättyä kansikangasta ja...

Kurssilla voisi olla aikaa jatkaa, joten kokeilin tuohon kaikki siniset organzat, mitä kaapista löytyi sekä monen monta muuta läpikuultavaa kangasta. Pakkasin mukaan keltaisen pitsikankaan ja musta/ruskeaa kansikangasta. Kuravettä :)

Kymmenkunnasta sivusta poistin sydämet ja siitä jääneen kehyksen päällystin mustalla, aavistuksen kirjavalla kankaalla. Paperikiemuroita en tehnyt lisää. Suurimman osan koloista täytin sekalaisilla kirkailla ja sinisillä isoilla helmillä. Keltaisen kankaan liimasin mustan kehyksen alle. Aukon ja sydämen kohdalta tikkasin niin, että näkyviin jäi pieniä kirkkaita helmiä. Ompelin alla olevien isojen helmien ja paperikiemuroiden läpi. Olisi sen voinut ehkä hankalamminkin tehdä, mutta juuri silloin en jaksanut alkaa kimurantimpaa tapaa miettimään. Joka pistolla kirja piti kääntää ympäri ja muistaa, että takakansi pitää olla kiinni, muuten irto-osat levähtävät syliin. Vain muutamia yksittäisiä helmiä kierähti pois. Hyvä minä!

Kannet tein kloorivärjätysä kankaasta. Vanu, vuori ja tikkausta.

Etukansi.

Helmiä. Kakkoskannen näkyviiin jäävää osaa väritin mustalla tussilla. Tästä pinnasta ja takakannen läpi, on harsittu sivut karhulangalla yhteen.

Pitsin alta erottaa jotakin ja kun katsoo tarkemmin, niin vähän enemmän. Kirjaa käännellessä helmet kiiltävät tai sitten eivät. Eikä tällä tässä vaiheessa enää ollut mitään yhteyttä mielikuvaani tiedonjanon kanssa, joten aloin lukea sydämessä olevaa tekstiä - se kertoi jostakin kohtaamisesta. Mikä tapaaminen on muilta piilossa ja kuitenkin tavalla tai toisella esillä? Aika pian kirjan nimeksi tuli "Salarakas".  Sehän on semmoinen tilanne, joka yritetään pitää piilossa, mutta käyttäytymisellään kuitenkin kertoo lähimmilleen ehkä aika paljonkin. Joskus tekisi mieli kertoa koko maailmalle onnestaan, mutta enimmäkseen ei voi kuin vaieta. Luultavasti paljastumisen pelkokin on jatkuva seuralainen. Pinnalle ommellut helmet kuvaavatkin ilon ja surun kyyneleitä sekä pelon hikeä. Ja jos salarakkaus paljastuu, niin kyyneleitähän on paljon.

Takakansi.