Tässä odotellessa, että tuleeko tuosta flunssasta jotain vai ei, voisin laitella hiukan kuvia. Metsässä on tullut käytyä ihan keräämässä talven varalle syötävääkin, eikä vain normisti kävelemässä ja kuvaamassa. Saalis ei ollut erityisen suuri, eksyntää melko vakiosti (uusi metsä seuralle ja mulle) ja hieno ilma. Oletettu parituntinen venähti viideksi. Onneksi olin ottanut eväät mukaan

Maastossa oli hankalia ylitettäviä, kuten niljakas kynnöspelto, jota ympäröi isot ojat - paitsi parista kohdasta. Sateisen syksyn jäljiltä ojat olivat melko täynnä vettä ja niiden pientareet näytti enimmäkseen siltä, ettei kannata hyppiä pitkilläkään loikilla yli.

Kuvaan ei saanut vangittua saniaisten alta kuuluvaa puron solinaa.

 

Kivien ja kaatuneiden puiden maasto oli aika helppoa, vadelmikot ja muu rytö hankalampaa. Sammaleiden alta paljastui keljuja koloja, vanhoja ojia, juurakoita ja monenmoista liukkautta. Valmiiksi tallotuilta poluilta poikkeaminen olisi ollut helpompaa, mutta seura valitsi näin. Nilkat pysyivät ehjinä ja saappat kuivina, paita kastui hiestä. Tarpomisen lomassa maailmakin parani taas pikkuisen. Nähtiin kurkiauroja, kuultiin korppeja ja joitakin muita lintuja. Tauolla puunrungolla istuessa toivoin, että näkisimme hakkuuaukealla hirven tai karhun. Siinä tuli sitten puheeksi sekin, mitä karhun nähdessään pitäisi tehdä - heittäytyä maahan ja laittaa kädet niskan suojaksi. Menisi ehkä kädet, mutta säilyisi henki. Mutta ei se käytännössä luultavasti toimisi noin ja oli ihan hyvä, ettei sitä karhua tullut. Eikä hirveäkään. Jotain öttiäisiä ja ekan kerran elämässäni olin tekemisissä hirvikärpäsen kanssa.

Yhden koivun rungolla oli runsas valikoima useammanlaisia kääpiä.

 

Sieniä on metsässä valtavasti. Meidän seurue tunsi niitä melko huonosti. Sienikirjani on noin 40 -vuotias ja tuon retken jälkeen olen jo käynyt ostamassa uuden, taskukokoisen, jossa on rengasselkä ja muovitetut sivut.