Siskon työpöydän päältä nappasin lauseen ja kehyskin taitaa olla samalta suunnalta. Pohjakangas on forssalaista trykkityykiä.

Kun siivoilee kaappeja eikä laita sinne takaisin kaikkea ulosotettua ja harrastus on mikä on - pölyttää ja vie ajan, niin jossakin vaiheessa sietoraja ylittyy villakoirienkin määärän kanssa. Nyt on sellainen tilanne, mutta on myös ompeluvimma, joten en imuroi vielä tänäänkään. 

Tällä tunnuslauseella United Buddy bears vetoaa maailmankiertueellaan rauhanomaisen yhteiselon puolesta.

"Meidän täytyy oppia tuntemaan toisemme paremmin - siten voimme ymmärtää toisiamme paremmin, luottaa toisiimme enemmän ja elää sovussa keskenämme."

Tassutassussa rivistönä seisoo (jumppaa?) 142 kaksimetristä karhupatsasta, yksi kutakin YK:n tunnustamaa valtiota kohti. Jokainen karhupatsas on yhden osallitujamaan taiteilijan maalaama. Niistä voi helposti tunnistaa eri maiden ominaispiirteita ja tavallaan karhut vievät matkalle maailman ympäri, kun kuva-aiheet tuovat mieleen monenlaista paljon enemmän kuin mitä karhujen pintaan on maalattu.

Vaarattomia karhuja. Niitä uskalsi katsoa läheltä, taputtaa ja halata, kulkea tassujen alta kylki kylkeä hipoen. Nämä vetoavat suvaitsevaisuuden ja kansojen, kulttuurien ja uskontojen välisen ymmärryksen puolesta. Kun Senaatintorilla pysähtyvät lukuisat turistibussit, niin väkeä riitti yllin kyllin. Kamerat räpsyivät ja sekä isot että pienet kuvauttivat itseään oman kotimaan tai lempikarhujensa kupeessa. Kuviin liittyy kilpailukin, ehkä sekin lisäsi kuvausintoa.

United Buddy Bears kampanjoi hädänalaisten lasten auttamiseksi. Lahjoituksista ja huutokaupoista on Unicefille ja paikallisille lastensuojelujärjestöille elokuuhun 2010 mennessä kertynyt jo yli 1,6 miljoonaa euroa.

Tähän mennessä on järjestetty 20 näyttelyä viidellä mantereella. Kävin tuolla lauantaiaamulla varta vasten ja olin unohtua sinne. Sunnuntaina ohi mennessä pysähdyin pariinkin kertaan kiertelemään patsasrivistöä. Lumoavia!

Espanjan karhun on maalannut Eucebio Pradas. Tämä oli yksi suosikeistani.

Useimmat karhut oli vain maalattu, mutta muutamiin oli lisätty jotakin rekvisiittaa.

Suomen karhun maalasi Mirka Raito.Tässä edestä ja tuossa alemmasa kuvassa oikeassa reunassa myös takaa.

Melkein valmis. Takakannen viimeinen sauma on vielä ompelematta. Jossakin mulla muistaakseni on kaareva neula, mutta taidan päästä vähemmällä, kun ostan kaupasta uuden. Pahvitäytteinee kansi on hankala ommella suoralla neulalla ja kyllästyin yrittämiseen heti alkuunsa.

Kankaita esittelin jo aiemmin ja näkyyhän ne nyt tässä uudelleen.

Raha-automaattiyhdistyksen historiikin sain kirpparilta eurolla. Se koki kovia, jyrsin sisuksesta kehyksen. Mietin ensin, että pitäisikö yrittää tasaista leikkuuta, mutta tarkoituksiini sopi nyt paremmin olla edes yrittämättä.

Leikkasin sisäosan kokonaan irti ja päällystin sideharsosuikaleilla.

Kankaat värjäsin itse, puuvillaa ja sideharsoa. Sinikukalliset tulivat mukaan vain, koska satuin laittamaan kulhoon väriä enemmän kuin luulin tarvitsevani. Hyvä, että tulivat. Silloin en vielä tiennyt, että tarviin melkein kaiken värjäämäni puuvillakankaan myös. Kankaita käännellessä huomasin, että yhdessä palassa on sydän, se ratkaisi kansimateriaalin. Olin jo tikannut osan kannesta, kun huomasin, että siihen on vahingossa muodostunut toinenkin sydän. Tuo ylempi vaikuttaa aika hallitsevalta, pistää ja piikittää, alistaa alempaa, joka onkin jo muuttunut vähän kulmikkaaksi ja saanut särön.

Sideharson allla on sinimustaa puuvillaa. Vapaata tikkausta ja siinä välissä epämuodostuneita sydämiä - itse ohjaten eivät onnistuneet ihan jämptisti - eikä ollut tarkoituskaan, sen vuoksi en vaihtanut paininjalkaa.

Kirjan selässä - suunnilleen - on runo:

Kaikki on vielä niin lähellä,
ettei taakse uskalla katsoa,
eikä alas,
niin ohut kalvo kattaa epätoivon.
On mentävä eteenpäin,
syvyyksien yli.
Anja Salokannel

Ja sisälehdellä on Tommy Tabermania niin moneen kertaan kuin tilaa riitti: 

Sinä, sinä veit sydämestäni
satakielet mennessäsi,
veit mustarastaat ja varpuset,
punatulkkujen arat parvet.

Kansi on pussi, jonka pujotin alkuperäisten kirjankansien päälle. Takareunan sisäosa jatkuu sen verran, että siitä tulee päärme ja samalla nimilappu takakannen puolelle. Kirjaosasta ja sideharsosta tullut kehys on osittain ommeltu kiinni ja osittain liimattu. Tuo kiiltävä tummanvihreä keinokuitusametti oli hankalaa ommella ja sen jäykkä nukka yritti ohjailla muita kankaita. Se on tikattu vihreillä sydämillä. Hiiltynyt sydän on myös jotakin keinokuitusamettia ja sen tikkasin kokonaan käsin ja osittain ruttuun, tummalta reunalta aika paljon enemmän kuin punaiselta. Kun se kiiltää, niin sydän näyttää kuvissa punaisemmalta, kuin oikeasti on.

Kirjan nimi on Karrelle palanut. Tässä kansi.

Lauantaina oli Helsinki City Triathlon, johon minäkin menin yleisöksi, kun kisaamassa oli pojista kolme ja yhden avokki. Nuoret yllyttivät minuakin osallistumaan, mutta ei nyt ainakaan vielä. Lukuunottamatta paria lasten karkumatkaa autoliikenteen sekaan, en ole tainnut juosta sitten koulun liikuntatuntien. Vain joskus jotain lyhyttä, mutta kertaakaan en huvikseni. Pitää olla jokin hätä tai peto kannoilla. Kummastakaan tuskin tulee pitkää juoksua, kun se petokin tavoittaisi saaliinsa aika nopeasti.

Kisassa oli sekä naisille että miehille samat matkat, nuorille vähemmän. Aikuisilla oli ensin 300 metrin uinti. Siitä vaatteiden vaihtoon. Viimeisessä lähdössä pari miestä riisui nakuksi, kaikki muut taisivat vetäistä pyöräilyvaatteet uikkareiden päälle. Joillakin oli triathlonasut ja menivät kisan läpi vaatteita vaihtamatta. Uintivauhteja oli alle neljästä minuutista niin pitkään, että 15 minuutin välein olevistä lähdöistä yhdessä jouduttiin odottamaan edellisen lähdön hitainta uimaria. Mukana oli myös Borak kannattajajoukkoineen, en ole varma kirjoitusasusta. Hän aloitti uintiosuuden koiralla, mutta vaihtoi myöhemmin tyyliä. Mukava piristys - polttariporukka ehkä. Mulle outo hahmo, mutta joku teeveestä tuttu. Borak osasi kaikenkaikkiaan ottaa hvyin yleisönsä.

Pyörän kanssa käveltiin/juostiin melkein altaan ympäri ja sen jälkeen alkoi 10 kilomertin ajo. Pyöräksi kävi mikä tahansa kellarin periltä löytyvästä hienoon kilpapyörään. Monenlaista näkyikin, alkuperäinen jopo ja muuta iäkkään näköistä mallia, joista ehkä oli viimeistään kisaa varten pyyhitty pölyt. Renkaan kapeus vaikutti sarjaan ja jos olisin osallistunut, olisin melkein antiikki-Helkamani (24 v) kanssa joutunut kilpapyöräsarjaan. Uinnissa en olisi jäänyt ihan hännille, pyöräilyssäkään luultavasti en viimeiseksi, mutta juoksussa olisin aivan varmasti jäänyt melko kauaksi toiseksi viimeisestä. Ne, joilla oli pyöräilykengät, joutuivat vaihtamaan lenkkareihin, mutten pääsi jatkamaan aika sujakasti juoksuosuudelle. Kolme punatukkaista "sairaanhoitajaa" olivat viestijoukkueena. Verkkosukissa ja valkoisissa takeissa. Uintiosuus meni uikkareissa, mutta pyöräilijä lähti hoitsun asussa ja korkkareissa. Juoksuosuudesta en tiedä, että sujuiko sekin korkkareissa.

Juoksumatka oli kolme kilometriä. Sama lenkki kahteen kertaan ja sama jyrkkä ylämäki myös.

Ilma oli aika viileä. Suoritukset näkyivät parhaiten vähän eri paikoista, joten jo senkin takia tuli liikuttua edestakaisin sinne tänne. Ja hyppimällähän pysyy lämpimänä. Ja mitä mä tässä valitan, mulla oli sentään pari kerrosta vaatteita. Kuopus tuli paikalle shortseissa ja teepaidassa...kun ei vielä ole kylmä. Laitoin askelmittarin kotoa lähtiessä. Kisan ja näyttelyissä kulkemisen askelmäärä oli aika iso. Vähensin lyhyemmän vakiolenkkini askeleet  (noin 5768) mittarilukemasta ja jälelle jäi 32900 askelta.

Netissä mainostettiin, että paikan päällä voi ostaa pientä purtavaa. Ajattelin kannattaa sitä enkä tehnyt eväitä. Onneksi kuitenkin ostin torilta pari kiloa naposteluminitomaatteja. Iltapäivällä, kun vatsa mourusi tyhjyttään, oli kioski kiinni ja suuri osa tuotteista loppu. Lasissa oli lappu, että palaan pian. Pian kesti ainakin yli tunnin, sen enempää en käynyt enää katsomassa. Myyntiä olisi riittänyt oikein mukavasti, mutta kioskinpitäjä ei ollut siihen varautunut. Ensi vuonna en ota riskejä, enkä kannata paikallista myyjää vaan otan omat eväät.

Illalla kokoonnuimme kaikki 2Kilon luokse syömään ja maukasta ruokaa onneksi riitti, enemmän kuin jaksoimme syödä. Samalla tuli lunastettua synttärilahja ja käytin mahdollisuutta myös yöpymiseen.

Ostin muutama viikko sitten kirpparilta pätkän pitsiä kymmenellä sentillä. Nyt se on käytetty (poistin kyllä ekan kerran pitsin pahvin päältä jo kaupassa ja tein välittömästi ostopäätöksen).

Ja tämä mulle jäi!

Viime viikon kurssilla olimme viettämässä iltaa yhden Neulaisen kotona. Palautettavina ja samalla myös esittelyssä oli TilkkuVirtain näyttelytöitä. Emäntämme kertoi miten syntyi ruostevärjäyskankaista tehdyn työn kauniit harmaat. Vahingossa. Kun pesukoneeseen meni samalla kertaa sekä ruoste- että teevärjäyksiä, niin väreissä oli selvää muutosta. Kokeilun jälkeen selvisi, että tee värjäsi ruostevärjäyksen jäljiltä kankaan pohjan harmaaksi. Ja minunhan piti kokeilla myös!

Ruostevärjäys ja saman kankaan toista huonommin ruostunutta reunaa teessä liotettuna. Kattilassa oli vajaa litra vettä ja kolme pussia alakerran kaupan halvinta pussiteetä. Kun vesi alkoi kuplia, väänsin levyn pois päältä ja jätin vähäksi aikaa hautumaan... mutta unohdin ne kattilaan koko yöksi.

Samassa yökylvyssä uiskenteli pala haileaa indigoa. Todellisuudessa ei näin tumma. Tässä on selvästi teen sävyt eikä harmaata.

Tässä viime öiset teekankaat ja vanha pelkässä teessä uinut. Indigolla ei ollut samaa vaikutusta kuin ruosteella ja noihin kahteen muuhun jäi melko haalea sävy, kun taas ruosteinen kangas tuli paljon tummemmaksi.