Pokkari oli muutaman viikon hukassa, mutta kulkee taas taskussa mukana lenkilläkin. Kun olin tutkinut kaikki taskut ja reput, missä se voisi olla ja jonkun määrän mahdottomiakin, siivonnut kaikki laatikot ja kaapit, joissa se voisi olla tai ehkä voisi olla tai luultavasti ei ainakaan täällä ole, niin otin sen sitten tuosta eteisen matalan kaapin päältä. Siinäkin se on usein, mutta ei nenäliinapussukassa. Epäilin, että se oli pudonnut ja harmitti. En tykkää tuosta kamerasta ollenkaan ja olin jo muutenkin miettinyt uuden hankkimista, mutta en silti tykännyt ajatuksesta, että olisin kadottanut sen. Kakkonen vitsailikin jo, että hukkasin sen tahallaan.

Lenkkipolku näyttää tältä, esterata. Virallisemmilla on puiden joukossa myös sähkölankoja ja niille meneminen on kielletty toistaiseksi.

Vieremän koski ja vanhan myllyn rippeet. Iso luminen kivi koskessa oli saanut jääpuikkoparran.

Vastarannalla on riukuaitaa.

Talvisia heijastuksia.

Lepotauko.

Auringonlasku ja halo tänään. Halossa valo siroaa ja heijastelee ilman jääkiteistä.

Hyvää viikonloppua!

Soittelin siskoa lenkille, mutta olivatkin vähän myöhemmin lähdössä mökille. Sielläkin saisi olla ulkona, joten lupauduin mukaan. Aikaa jäi just sen verran, että ehdin leipoa kauraleipiä ja keittää teetä mukaan. Lähtöviesti tuli samaan aikaan, kun nostin herkut pois uunista. Autolla ei päässyt perille asti, joten viimeiset sadat metrit kahlasimme parikymmensenttisessä lumessa.

Joku oli jo ajanut mökkitiellä autollakin, joten jostakin suunnalta se oli jo ehditty raivata.

Talvitimantteja. Koivikot kimmelsi tosi kauniisti.

Sisko: "Kyllä mä ymmärrän, että kukkapenkit peitetään havuilla, mutta eikös tämä nyt ole vähän liiottelua." Joitakin puita on tontilla nurin, mutta onneksi rakennukset säästyivät lähes vaurioitta. Tuon kaatuneen männyn alla kipuilee katkennut omenapuu. Saunaan nojailee edelleen yksi puu, mutta meidän työkaluilla ei saatu tehtyä sille nyt mitään.

Ennen kotiin lähtöä juotiin teet ja kuunneltiin hiljaisuutta.

Sanotaan mitä sanotaan pakkasista ja kylmästä, mutta onhan tämä meidän talvemme kuitenkin aika kauniskin!

Katselin eilen keittiössä hääriessä huurteisia puita, kun niitä nyt tänä talvenakin lopulta tuli. Joskus iltapäivällä maisemaan nousi myös kuu. Yhdellä vilkaisulla hieraisin silmiäni, sillähän on viisari! Aikooko se jakautua kahtia. Kameraa hakiessa viiva oli jatkunut jo koko kuun yli. Astuin askelen sivummalle, mutta viiva pysyi, se ei siis ollut ikkunassa vaan oikeasti kuussa. Mitä se voi olla? Ei totta ainakaan - vaan kuitenkin on. Mitä nyt on tapahtumassa?

Ei mitään erityistä. Vieressä samaa ihmettelevä esikoinen sanoi, että lentokone on jättänyt valkoista vanaansa ja se osuu juuri kuun ja meidän väliin ja olemme varjon puolella. Kun jo mielessäni aloin kuvitella, että toinen puoli kuusta alkaa irtaantua toisesta, niin tietenkin sille piti kuulla järkevä selitys. Kuuhulluus ei kaksinkertaistu eikä kuusta tykkäävät saakaan tuplanautintoa.

Kun olin tv:n tylsästä elokuvatarjonnasta surffaillut jäämään yhden ja melkein heti päättänyt lopettaa senkin katsomisen ja mennä lukemaan, niin olinkin nukahtanut sohvalle. Siispä olin varsin virkkuna vastaanottamassa uutta vuotta ja aloin leikkiä kameralla, räpsii-räpsii-ja-soisi-onnistuvansa-metodilla. Varttissa ehtiikin ottaa aika määrän kuvia, semmoisiakin mistä tykkää. Viimeistä kuvaa lukuunottamatta näissä on liikkunut sekä kohde että kamera.

Keskustan suuntaan olisi ollut eniten raketteja, mutta lähinaapurissa liikaa valoja, että kuvista olisi tullut sitä mitä hain.

Versot tuulessa. Näillä lämpimillä moni kasvi on hukannut tajun vuodenkierrostaan ja luullut kevään koittaneen. Osa ei ole mennyt talvilevolle ja osa on aloittanut kevään. Kukkiviakin kukkia on näkynyt vuoden loppuun asti. Suomenojalla Espoossa on löytynyt sinisorsan pesä, jossa n 9 munaa. Emoressu, nyt on luvassa pakkasia eteläänkin ja jos se jatkaa hautomista, niin joutuu turhaan odottelemaan uutta pesuetta. Tuo on ensimmäinen havaittu sinisorsan talvipesintä (Hesari, eilen) .Kasvit on sopeutuneet myöhäiseenkin talveen, mutta miten eläimet. Voikohan tuo emo aloittaa uuden muninnan huhtikuussa.

Tanssi. Etualalla on meidän taloyhtiön tallien valot, seuraavina katulamppuja ja taustalla yksi rakettikin. Tuossa melkein takana, nyt pimeänä, on Järjestöjen talo, jossa on iltapäivätansseja. Kauankohan on siitä, kun viimeksi olen ollut tanssimassa, suunnilleen 35 vuotta. Vieläköhän osaisin. Olen vitsaillut, että voin katsoa keittiön ikkunasta keitä sinne menee ja kannattaisko lähteä.

Ohdake. Tähän kuvaan osui jo rakettikin. Tämä näytti paremmalta vaakatasossa, mutta käänsin kuitenkin oikeinpäin.

Puu.

Tämä kierre on lempparini.

Punainen minuutti. Kestääkö raketti niin kauan...

Kortti. Tähän tuli tekstikin!

Uusi vuosi alkoi aurinkoisena sekä ulkona että minussa. Meillä kaikilla on 350 päivää aikaa odottaa, että hyvä sää jatkuu!

Sain siskolta suklaakarkkiohjeen.

Suklaasalami
n 12 palaa

2dl kuivattuja viikunoita, karpaloita tai rusinoita
3/4 dl amarettoa tai konjakkia....lapsiperheelle jotain muuta!
3 rkl fariinisokeria
250 gr tummaa suklaata
3 rkl voita
5 muro- tai muuta keksiä
1 dl rouhittua saksanpähkinää tai mantelia

viimeistelyyn tomusokeria


1. mittaa viikunapalat, amaretto ja sokeri pieneen kattilaan. Kiehauta seos ja anna sen jäähtyä. (keittäminen poistaa alkoholin, laitoin mustaviinimarjamehua)
2. sulata paloiteltu suklaa ja voi vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Anna jäähtyä n 5 min.
3. siivilöi viikunaseoa
4. yhdistä suklaasulaan siivilöidyt viikunat, murustellut keksit ja muut aineet.
5. muotoile massa pötköksi ja kääri napakasti folioon. Kiristä päät tiukaksi ja nosta viileään muutamaksi tunniksi.
6. pyörittele jähmettynyt pötkylä tomusokerissa ja leikkaa viipaleiksi.

Valmistusaika: 15 min + 2 h jähmettymiseen
 

Tomusokerin unohdin ostaa, joten siinä eivät karkkipötkyläni pyörineet. Osan laitoin foliokarkkivuokiin. Irtosivat niistä hyvin. Rasiaan pakatuissa oli välissä leivinpaperia.

Aika tuhtia tavaraa, mutta kannatti kokeilla! 

Idearikasta uutta vuotta!